perjantai 14. lokakuuta 2011

141. Lisa Miskovsky: 1 (2001): Mistä näitä ruotsalaisia tähtiä oikein tulee?

Ostin taannoin Lisa Miskovskyn viimeisimmän eli neljännen, viime vuonna ilmestyneen albumin, ja totesin sen olevan ihan hyvä poplevy, mutta ei lähelläkään niin hyvä kuin hänen loistava debyyttinsä, joka näki päivänvalon kymmenen vuotta sitten. Muistan aikanaan ostaneeni sen sokkona (kuurona?) jonkun verkkokehun pohjalta, vaikka yleensä haluan ainakin kuulla laulajan äänen ennenkuin hankin hänen levyään, mutta sillä kertaa riskinotto onnistui.

Lisan musiikki on kai jonkinlaista keskitien rockia - uudemmat levyt ovat huomattavasti popimpia - jota tällä debyytillä kantavat paitsi hänen hyvä äänensä myös tarttuvat sävellykset ja onnistuneet sovitukset, ja toisaalta paikoitellen reipas kitarointi. Levyllä ei ole varsinaista räimettä, mutta ote on laulaja-lauluntekijäksi reipas - ehkäpä tätä voisi luonnehtia vaikkapa autoilumusiikiksi? Kaara alle, nokka tielle ja toosa soimaan - tosin ehkä enemmän aurinkoisena iltapäivänä kuin aamuyön sateessa... Hyviä lauluja on useampia, joskin mukaan mahtuu myös anonyymimpiä esityksiä. Aloitus "Quietly" ja "Dallas Friends" ovat nopeampien biisien parhaimmistoa, "Don´t Say Goodbye" taas hitaamman osaston huippua. Ylipäätänsä tämän levyn tunnelma on jotenkin suomalaisuuteen sopiva, vaikka tämä ei olekaan mollissa piehtarointia.

Kun kuuntelen sitä nyt, jonkinlaisen tauon jälkeen, totean sovituksista löytyvän kyllä syntikoitakin, mutta ne ovat ovelasti ja sävykäästi tukena pikemminkin kuin pääosassa. Jotenkin tämä kuulosti kymmenen vuotta sitten (jo silloin keski-ikäisissä) korvissani tuoreelta ja modernilta, mutta se ei ole ollenkaan vanhentunut vieläkään. Ja samalla huomaan, että tuo uusikin levy on ihan OK. Mitä taas otsikon kysymykseen tulee, Lisa Miskovsky on käsittääkseni Uumajasta kotoisin - mikä ei sinänsä muuta musiikkia suuntaan tai toiseen.