John Mayer taitaa olla hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on punnita artisti tuotannon eikä muiden tekemisten perusteella - hän on käsittääkseni ainakin jossakin vaiheessa ollut jonkinlainen pintaliitobaarien pikadeittaaja, liikenteessä aina uusien julkkistypyjen kanssa, eivätkä minua sellaiset kuviot hirveästi kiinnosta, mutta hän tekee hyvää musiikkia - vähäeleisen sielukasta, hyvin sävellettyä, sovitettua, soitettua ja kaiken lisäksi laulettua.
Tämä ei "sielukkuudestaan" huolimatta välttämättä ole vain soulia - vaikka sitäkin löytyy - vaan enemmänkin jonkinlaista blues/soulpohjaista keskitien rockia, joka kyllä välillä nyökkää jopa Jimi Hendrixin suuntaan. Tempot ovat enimmäkseen hitaita tai korkeintaan midsellaisia, ja äänikuva miellyttävän ilmava. Kohokohtiin kuuluu esim. "Heartbreak Warfare", jonka hyvän nimen taakse piiloutuu "piilostadionrokki", ja hiljaa hiipivä "Assassin". En tiedä voiko tätä pitää jonkinlaisena teemalevynä - näiden kahden laulun niinkuin koko lätynkin nimi viittaavat sodankäyntiin, joka tapahtuu nimenomaan ihmissuhteiden alueella, ja tekstit ovat kohtalaisen mietittyjä ja jopa oivaltavia.
Muitakin hyviä lauluja löytyy, mm. "Edge Of Desire", ja vanha kunnon "Crossroads" sulautuu joukkoon saumattomasti - ehkäpä oikeastaan ainoa varaukseni tämän levyn suhteen on sen soundin sujuvuuden, sielukkuuden ja miellyttävyyden saumattomuus; kappaleen vaihtumista toiseen ei aina edes hoksaa sen hellässä huomassa. Kokonaisuutena - ja ehkä nimenomaan sellaisena - se on kuitenkin hyvä, ei vain sisältönsä vuoksi vaan myös siksi, ettei sitä ole tungettu liian täyteen - vähemmän on tässä tapauksessa enemmän.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
