Olen aika myöhäissynnynnäinen Leonard Cohenfani - tiesin kyllä miehen tehneen paljon hyviä biisejä, mutta hänen lauluäänensä ei oikein säväyttänyt, ja maailmassa oli paljon muutakin hyvää musiikkia, joten tarkempi tutustuminen ei koskaan päässyt agendalle. Nyt voin sanoa, että mestarin toiseksi uusin albumi, "Popular Problems", on mestariteos ja varmaan yksi viimeisen kahden vuoden aikana eniten kuuntelemistani levyistä. Mitä on tapahtunut?
No, ensin ihastuin Ebba Forsbergin loistaviin tulkintoihin (lisää niistä täällä), ja sitten jouduin kaksi vuotta sitten syksyn aluksi polvileikkaukseen. Tekoniveleen totutellessani tulin etsineeksi vanhojen suosikkien oheen uutta kuunneltavaa - ja jostain syystä huomasin tämän levyn. Ja sehän kolahti jostain syystä täysillä syksyn pimeydessä viruvan raajarikon tajuntaan ;)
Avaus "Slow" on kuin vanhan ajan blues päivitettynä 2000-luvulle. Simppeli, melkein rujo komppi - herkullisesti elektronisoituna - ja Cohenin kähisevä ääni, joka vastoin kaikkia mieltymyksieni periaatteita vain paranee etääntyessään kunnon laulamisesta, joka esittää laulun, joka on sekä filosofinen että lihallinen. Aivan niinkuin blues aina parhaimmillaan on.
Vastaavia herkkupaloja on muitakin - "Almost Like The Blues", "A Street", "Nevermind", "Did I Ever Love You"... Yhteistä kaikille on mukavan riisuttu komppi, joka todella alleviivaa sanoja ja laulua - ja kuorrutuksena korviahivelevät naisäänet, jotka täydentävät äänikuvaa. Tekstien teemat sivuavat tietysti ikääntymistä, muistoja, sovintoa elämän kanssa - ja huokuvat elettyä elämää. Arvovalta, auktoriteetti, on Cohenilla hallussa. Voi kun itsekin olisi vielä kasikymppisenä noin läsnä ja sujut itsensä kanssa. Tässä levyssä on setävoimaa, positiivisessa mielessä - mieleeni tulevat vanhat bluesmiehet, joiden sanaa kuunneltiin eikä pullikoitu vastaan.
Ai niin. Laulujen sanat ovat minusta kirjallisuutta siinä kuin esim. pitkä proosakin, ja vaikka Dylankin on alansa huippuja, niin ehkä sen palkinnon olisi voinut antaa ennemmin Leonard Cohenille.
JK. Hädin tuskin tämän postauksen jälkeen tuli sitten tieto Cohenin kuolemasta. Hän ehti elää täyden elämän, eikä ainakaan rocktähtimäisesti ajanut itseään ennenaikaiseen hautaan - mutta hänen kuolemansa kosketti ainakin minua enemmän kuin kenenkään muun populaarimusiikin ikonin vuosikausiin. Kepeät mullat - meille jäi musiikkisi.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
