Olen jo aikaisemmin tiivistänyt Pugh Rogefeldtin merkityksen rockmusiikille yleensä ja ruotsinkieliselle sellaiselle erityisesti (täällä), joten totean vain lyhyen kaavan mukaan hänen 1970-luvulla tehneen levykaupalla sellaista parhaasta päästä, ja hänen senaikaisen tuotantonsa kruunu on tämä levy, "Bolla och rulla" (vapaasti käännettynä "Palloile ja rullaa", mikä itse asiassa kuvaa soundia hyvin).
Homman nimi on rock - tiivis, mutta irtonainen, jäntevä, mutta ilmava. Soundi rakennetaan kitaralla, bassolla ja rummuilla, ja itse asiassa Pugh laulaa nimibiisissä siitä, miten jotkut tykkäävät musiikista joka kuulostaa keitetyltä kalalta - "men det gäller inte mina (låtar); dom ska bolla och rulla fram", hänen musiikkinsa pitää palloilla ja rullata. Pughin hieman nasaali mutta rockmusiikkiin hyvin taipuva ääni ja hänen omalaatuiset tekstinsä ja nasevat ilmaisunsa ovat sitten keitoksen paras mauste.
Pugh on ehkä omimmillaan nopeissa biiseissä - nykivä "Hog Farm", vetävä "Dinga Linga Lena", palloileva ja rullaava nimibiisi - mutta levyn varsinainen mestariteos on hymniksi kasvava "Grävmaskinen", joka todellakin on rakkaudentunnustus kaivinkoneelle. Pugh on tietääkseni aina ollut ylpeä (käsi)työläistaustastaan, joskin hänen kättensä työ lähinnä on ollut sitä rock´n´rollin tekemistä - mutta nuorempana hän teki myös maalarin hommia isänsä jalanjäljissä. No, onneksi musiikki vei miehen mennessään.
Tämä on myös sikälikin kiinnostava teos, että se oli sekä kriitikkojen että yleisön suosikki ja myi suuria määriä. Niinkin paljon, että tuohon aikaan vallalla olleen poliittisen musiikkiliikkeen piirissä väitettiin Pughin myyneen itsensä ja pettäneen musiikilliset juurensa. Tässä tapauksessa kuitenkin sekä kriitikot että yleisö taisivat olla oikeassa - näin käy rock´n´roll.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
