Olen tähänastisen elämäni aikana ehtinyt tuntea inhoa aika monta joululaulua ja niiden esittäjää kohtaan, koska joulumusiikkia tiettynä aikana vuodesta tulvii joka tuutista, toinen toistaan räikeämpinä versioina, mutta varsinkin viime vuosina olen oppinut tuntemaan jopa tiettyä ymmärrystä tätäkin genreä kohtaan - joskin valikoivasti, ja usein muista kuin "joulullisista" syistä. Yksi hyvä esimerkki on ympärivuotinen suosikkialbumini The Jethro Tull Christmas Album, ja toinen on tämä enemmän joulun ajassa kiinni oleva mutta musiikillisesti yhtä korkeatasoinen laulukokoelma.
Yksi syy on varmaan Dianan ääni - vaikka hän on ensi kädessä pianisti, hän kuuluu minun kirjoissani tämän genren parhaisiin vokalisteihin, etenkin koska hän hallitsee nyanssit ja hiljaisuuden vaikean taidon - ja toinen on orkesterin sointi; häntä komppaava iso bändi, The Clayton-Hamilton Orchestra, soi vivahteikkaasti ja syvästi, täyteläisesti muttei räikeästi, ja vaikka kulkuset helkkäävät niin maku säilyy kokonaisuutena hyvänä.
Lauluvalikoima on siitä standardeimmasta päästä - en voi väittää minkään näistä kuuluvan varsinaisiin suosikkeihini, mutta esitykset ovat kautta linjan paremmasta päästä, ja vaikka tyylilajina on jazz, tulkinnat ovat hillittyjä, eli tahtilajit pysyvät hanskassa ja laulun sävelen tunnistaa tulkinnasta. Tämä on varmaan vanhoillisen viihteellistä - mutta toisaalta joulukin on vanha perinne, ja yksi sen pointeista, ainakin minulle, on hyvä olo ja viihtyminen. Kuvittele talvinen ilta, lumi joka sataa hiljalleen, takkatuli, kuusi ja paketit sen alla, nojatuoli, hyvä kirja, peitto jalkojen päällä ja lämmin toti tai lasi hyvää punaviiniä - siinä tilanteessa tämä on loistava ääniraita, oikea ensimmäisen luokan rekiretki.
Mieleen tulee myös, etten ole vielä käsitellyt Diana Krallin "normilevytyksiä", joista ainakin paria voisin täällä kehua - mutta ehkä ne voi säästää ensi vuoteen; nyt on joululaulusesonki.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti