Yksi musiikin hyviä puolia on se, että sitä on niin paljon. Jossakin vaiheessa, kun nuoruus oli vaihtumassa varhaiskeski-iäksi, minulla kävi mielessä ajatus, että olin jo löytänyt kaiken kuuntelemisen arvoisen, mutta onneksi musiikki on osoittanut minun olleen hyvinkin väärässä.
Horisontin laajentumiseen vaikutti monikin asia. Yksi niistä oli internet - nykyisin löydän netistä uutta musiikkia enemmän kuin ehdin sitä kuluttaa, samalla kun sen hankkiminen on helpottunut koska sitä voi helposti tilata vaikka pysyykin periaatteessa fyysisissä tallenteissa. Ja toinen, vielä tärkeämpi juttu on se, että uusia musiikintekijöitä tulee koko ajan lisää.
Yksi viime vuosien löydöistäni on nuori englantilainen blueslaulaja ja -kitaristi Joanne Shaw Taylor, joka on sekä hyvä kitaristi, vielä parempi biisintekijä että ennen kaikkea loistava laulaja. Hänen käheän alttonsa voisi sokkotestattuna sijoittaa vanhemmalle ja tummaihoisemmalle solistille - mutta toisaalta hän laulaa vähän kuin Joss Stone mutta ilman ylitulkintaa.
"The Dirty Truth" on kokoelma modernia bluespohjaista juurimusiikkia, jossa tempot ja pienen bändin soundi vaihtelevat mukavasti mutta perusasioissa pysytellen. Modernius tarkoittaa mm. sitä, että sinisyys on tunnelma ja ote pikemmin kuin tiukka muoto, mutta se sopii allekirjoittaneelle loistavasti. Kitarakin siis pysyy Joannen käsissä, mutta sooloilua ei yliviljellä. Nimibiisin vetävä meno, "Shiver & Sighin" kaihoisuus, "Wicked Soulin" midtemponen tilitys, "Wrecking Ballin" funkympi ote... kaikki toimii. Itse asiassa yksikään raita ei petä.
Tämän albumin perusteella blues elää ja voi hyvin, ja sillä on loistava tulevaisuus koska Joanne Shaw Taylorin lisäksi löytyy muitakin vielä vasta kolmekymppisiä tekijöitä, joilta voi odottaa ajan myötä kaiken lisäksi syvempää perspektiiviä.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti