177. Totta Näslund: Totta 4: Duetterna (2001): 1 + 1 > 2

Olen ollut ymmärtävinäni, että nykyisin aika tavalliset duettolevyt ovat eräänlainen keino herättää henkiin sellaisia artisteja, joiden urat ovat olleet lipsahtamassa ehtoopuolelle, varmistamalla että levynkanteen saadaan tarpeeksi monta eri kohderyhmiä kiinnostavaa tähtinimeä houkuttelemaan ostajia oman kannattajakunnan ulkopuolelta. En tiedä, oliko tämän levyn taustalla sellainen ajatus, mutta lopputulos on hyvinkin onnistunut.

Tässä on hyvä sekoitus uusia lauluja eturivin lauluntekijöiltä ja vanhoja tuttuja (tekijöinä mm. Dylan, Bob Prine ja Mikael Wiehe), sävykäs bändi ja hyvät sovitukset, ja tietysti pitkä rivi naispuolisia laulajatähtiä - kiintosellaisista vähän uudempiin tapauksiin. Kolmella biisillä keitosta maustaa vielä gospelkuorokin, ja lopputulos on maittava. Esitykset ylipäätänsä ovat enemmän hitaita kuin nopeita, mutta levy ei pääse pitkäveteiseksi vaan sekoitus on hyvä.

Esimerkkejä ovat "Ett minne bättre glömt", balladi jossa partnerina on Roxettesta tuttu Marie Fredriksson, bluesahtava "Blod o heligt vatten", jolla duetoi länsinaapurimme blueskuningatar Louise Hoffsten, sekä kohtalokas maantiebiisi "Nånting värmer mej", jonka tekijä ja vastalaulaja Kajsa Grytt taas kuuluu punkin/uuden aallon esille tuomiin kykyihin. "Feber" - joka ei ole vanhan "Feverin" ruotsinnos - on vielä yksi kohokohta; siinä taas naisääni on taiteellisemman popin puolella kannuksensa niittänyt Sara Isaksson.

Tottan kohdalla duettolevyllä on luultavasti ollut juuri kaupallinen taka-ajatus koska hänen soolouransa siihen asti suurin hitti oli ensimmäisen soololevyn "Alltid inom mig" - eli Willie Nelsonin "Always On My Mind" - jonka Totta lauloi Ainbusk Singersien iki-ihanan solistin Josefin Nilssonin kanssa. Josefin on mukana tälläkin levyllä, mutta hänen biisinsä eivät kuulu niihin ikimuistettavimpiin. Kokonaisuus - 14 duettoa ja yksi omin päin laulettu esitys - on ehkä juuri ja juuri liian pitkä, mutta vaikeaa olisi valita ne poistettavat 2-3 kappaletta, ja se on siltikin suurempi kuin osiensa summa.

14. Totta Näslund: Totta 7 Soul!/På drift (2004): Suuren Äänen testamentti

Totta oli yksi niistä ”vanhan kansan laulajista”, jotka luultavasti olisivat pystyneet esittämään mitä tahansa niin, että kuulijoiden niskakarvat olisivat nousseet pystyyn. Hänen seitsemän soololevynsä sarja, joka ilmestyi vuosina 1995-2004 ja itse asiassa päättyi hänen ennenaikaiseen poismenoonsa, on varmastikin yksi pohjoismaisen populaarimusiikin suurimmista saavutuksista – mutta niin hänelle tekivätkin lauluja suurin piirtein länsinaapurimme koko lauluntekijäkerma, jonka lisäksi hän teki ns. ”definitiivisen tulkinnan” monista alun perin amerikkalaisista tai brittiläisistä mestariteoksista.

Tämä levy on tietyllä tavalla synteesi hänen urastaan; tämä ei ole pelkästään soullevy – mutta äänimaailma on astetta juurekkaampi kuin aikaisemmin, ja ehkäpä teema on innoittanut lauluntekijät laatimaan sellaisia säveliä, joissa hän todella pääsee käyttämään säänpieksemää ääntään. Se ääni, sen pakottomuus ja uskottavuus yhdistettynä sävelkorvaan, onkin hänen suurin juttunsa; tässä on todellakin mies, joka pystyisi laulamaan vaikkapa puhelinluetteloa niin, että kuulijat näkisivät sielunsa silmillä öisen tien, jota pitkin ajaa vanhalla Volvolla yksinäinen mies... Ja toisaalta, kun laulut ovat mittatilaustyötä, niin tekstimaailma ehkä menee pikkuisen yli; koko levyssä on jonkinlainen ”tilinpäätöksen leima”, vaikka hän sen ilmestyessä, vajaan vuoden ennen hänen kuolemaansa, ei tietääkseni vielä ollut sairastunut.

Mutta analyysi sikseen; parempi tapa määritellä tätä musiikkia on laittaa levy soimaan, istua mukavasti, sulkea silmänsä ja antaa musiikin viedä. ”Långt bort, längst upp i det blå”, ”Bättre begagnat”, ”Gå ut och älska nån”... ai niin. Yksi erikoispiirre Tottan tuotannossa ovat hänen duettonsa eri laulajattarien kanssa – joita aikoinaan ilmestyi kokonainen levyllinen, joka sekin on oikein hyvä, jotka toimivat kuin väärä raha – vaikka ne periaatteessa ovat kaikki variaatioita ”kaunotar ja kulkuri”-teemasta. Mutta popmusiikkihan on leimallisesti vanhojen perusideoiden uudelleen maustamista ja paketointia – senkin tiesi jo vanha kansa.