Ennenkuin snobit ja puristit hirttävät minut, haluan sanoa kaksi asiaa. Ensinnäkin, Anastacia ei kilpaile samassa sarjassa Mavis Staplesin kanssa. Ja toiseksi, Anastacia on oikeasti hyvä laulaja – sarjassaan ja ajassaan niitä kaikkein parhaimpia. Minulta meni puristin elkeideni vuoksi vuosia, ellei vuosikymmeniä hukkaan hyvää viihdettä väheksyessä, mutta kun nyt olen päässyt senkin kynnyksen yli, on elämäni rikkaampaa. Anastacian kohdalla on vielä ylitettävä sekin kynnys, että häntä syytetään ulkoisten avujen avulla menestymisestä – mutta nätti tai ei, hän osaa laulaa, ja ainakin tämän levyn perusteella myös säveltää ja/tai sanoittaa, koska on ollut mukana tekemässä kaikkia biisejä.
Tämä on musiikillisesti hieman toista maata kuin hänen läpimurtolättynsä olivat; kitarat soivat lujemmin ja monet biitit ovat rockia enemmän kuin tanssimusiikkia – svengiä sinänsä unohtamatta. Tekstit ovat osittain rankkaakin tilitystä, genren huomioon ottaen – aihepiirejä tai motiiveja sen enempää ruotimatta voi kuitenkin sanoa, että henkilökohtaisuuden tuntu nostaa myös taiteellista vaikutelmaa.
Hitit ”Sick and Tired” ja ”Left Outside Alone” kuuluvat parhaimpiin esityksiin, tämän tyylilajin kirkaimman helmen ollessa kuitenkin ”Welcome To My World”. Kevyempää, ”perinteisempää” Anastaciaa, joskin sanomallista sellaista, on ”Pretty Little Dum Dum”. Mitään ensihittien tyylisiä biletyspläjäyksiä ei löydy, mutta kokonaisuus on hallittu. Ja laulaisipa tämä myöhempien aikojen valkoinen Suuri Pop-altto mitä tähansa, se erottuisi kaiken maailman hönkäilijöiden ja piipittäjien joukosta.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti