96. Genesis: Duke (1980): Progebändin uudet vaatteet

Genesis kuuluu niihin bändeihin, joita olen joskus kuunnellut melkein yötä päivää, ja sitten taas ollut vuosikausia täysin noteeraamatta, ja itse olen vielä niin myöhäissyntyinen kuulija, että minulle se oikea Genesis on versio, jossa laulusta vastaa Phil Collins. Hän on itse asiassa myös syypää siihen, että juuri 80-luvun alkupuolella tuntemani into aikanaan hiipui, sitä mukaa kun hänen soolouransa - ja bändin tuotokset - vajosivat keskinkertaisuuden suohon.

Se ei kuitenkaan ollut vaarana vielä tämän kiekon ilmestyessä - juuri "Duke" ja sen vuotta nuorempi seuraaja "Abacab" ovat vieläkin komeita levyjä; asetan "Duken" edelle koska sillä on pari selvempää huippua materiaalissa, ja koska se löytyy vinyylihyllystäni - aikoinaan ahkerasti, mutta kauan sitten viimeksi soitettuna kappaleena.

Minua kiehtoo etenkin soiton suurisuuntaisuuden ja tietyn polveilevuuden, "progeuden", ja toisaalta popmaisuuden liitto; esim. "Behind The Lines" on hieno pophelmi hieman suurellisissa vaatteissa syntikkavyörytyksineen, samaten "Duchess". Minun suurimmat suosikkini ovat hitti "Misunderstanding", joka selvästi petaa Collinsin soolouraa mutta soi komeammin kuin useimmat hänen hittinsä, ja raastava "Please Don´t Ask", joka sekin on yhden myöhemmin yli laitojen ryöpynneen tyylin - sydäntäsärkevien slovarien - kantaäitejä, mutta melkein jokainen kappale on pieni helmi. "Turn It On Again", levyn varsinainen hitti, istuu aikaiseen 80-lukuun kuin olkatoppaukset pikkutakkiin, ja "Cul-De-Sac" on myös hyvä esimerkki siitä, miltä 70-luvun sulautuminen uuteen aikaan saattoi kuulostaa.

Niinkuin jo sanoinkin, myöhemmin sekä Phil Collins että bändinsä eksyivät syvälle yhdentekevyyden suohon, mutta tässä kohtaa vielä porskutettiin - ja vaikka voisi luulla tuon ajan sormiovetoisen soundin vanhentuneen pahanpäiväisesti, se ei itse asiassa kuulosta ollenkaan vanhanaikaisesta. Collinshan suurin piirtein keksi rumpujen halonhakkuusoundin ekalle soololevylleen, ja muutenkin kaikki tämän levyn äänikikat kuulostavat minusta sellaisilta, jotka määrittelivät koko 80-luvun - mutta nämä jätkät olivat edelläkävijöitä. Ottaen huomioon sen, miltä kasari pahimmillaan kuulosti, sekään ei välttämättä ole kehu tai suositus sinänsä - mutta vielä tässä homma toimi hyvin ja toimii edelleen.