Tämä levy on viimeinen, jonka itselleni hankin Deep Purplen kaikkein klassisimman kokoonpanion tuotannosta - ja taisin ostaa sen Euran S-marketista noin kuudella eurolla, kun se sattui silmään sopivana levyhyllyn täydennyksenä. Ennen sitä olin soittanut puoliksi puhki sekä "In Rock"- että "Machine Head"-albumit ja digannut niiden välissä ilmestynyttä "Fireball":ia - ja myös uudistuneen purplen "Burn" ja "Stormbringer" taisivat löytyä kokoelmista. Minusta "Woman From Tokyo" oli Purplen hiteistä huonoin, enkä sillä muodoin odottanut tältä albumilta liikoja...
ja sitten tämä tulee ja pesee koko kokoelman. Tuo hittibiisi ei vieläkään ole suosikkini - mutta loput tään levyn raidoista ovat enemmän tai vähemmän tasavahvoja, vaikka eivät olekaan komeilleet sinkkulistoilla. Esimerkkejä? Ovelan funky "Rat Bat Blue" (jonka teksti on juuri niin älytön kuin nimi antaa ymmärtää), hymni "Our Lady", vauhdikas "Smooth Dancer", pakollinen blues "Place In Line", tarinan ympärille rakennettu "Mary Long" ja mehukas "Super Trouper" (ei, Abba ei tehnyt Purplecoveria vaan samannimisen laulun) muodostavat tyylipuhtaan, funkisti raskaan kokonaisuuden joka silti liitää hevin keveimmän rytmisektion Paice/Gloverin kiihdyttämänä sekä Jon Lordin urkujen maustamana. Kitaristivelho Blackmorekin pysyy jollakin tavalla aisoissa...
Ja koko alkuperäinen paketti alle 35 minuutin, eli siihen ei ehdi kyllästyä - vaikka tuo CD-aikana tuntuukin enemmän EP:n mitalta - koska albumi on (melkein) alusta loppuun saakka tasalaatuista kamaa. Testamentti juuri tuon klassisen Purplekokoonpanon tasolle on se, että tämä väsyneenä (mutta ei väsyneesti) tehty albumi on parempi kuin lähes kaikki sen jälkeen julkaistut levyt.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti