lauantai 14. heinäkuuta 2012

163. James McMurtry: Just Us Kids (2008): Tarinankertoja

Minä pidän hyvistä tarinoista - sellaisista, joilla on tilaa kasvaa mielikuvituksessa, kehittyä ja kuvittua - ja siksi monet mielikirjailijoistani ovat juuri ns. tarinankertojia (miten sen nyt määritteleekään - periaatteessa kai jokainen romaani sisältää ainakin yhden tarinan). Yksi suurista suosikeistani on Larry McMurtry, jonka kuvauksia Amerikasta ja amerikkalaisista olen lukenut suurella mielihyvällä.

Larrylla on poika, James, joka myös kuuluu olevan tarinankertoja - joka tosin rakentaa enemmän tuokiokuvia kuin pitkiä kertomuksia, ja säveltää ne ajattoman americanan muotoon, ainakin tällä levyllä, joka lienee hänen viimeisimpänsä, ja joka pari vuotta sitten jysähti tajuntaani kuin metrinen halko. Jamesilla on säveltämisen taito hallussaan, tällä levyllä on toimiva sovitus ja säestys, joka kartoittaa aluetta jonka reunoilla ovat perusrock, blues, country ja folk. Hänellä on myös uskottava, ei ehkä maailman taipuisin mutta siedettävästi nuotissa pysyvä ääni, jonkalaisia yleensä kuvaillaan "elämää nähneiksi" tai sinnepäin.

Raamit ovat kunnossa, ja niiden puitteissa hän kertoo tarinoita. Pysäyttävin tuokio on "Fire Line Road", hillitty mutta myrskyksi kasvava hymni, joka kertoo perhehelvetistä ja hyväksikäytöstä nuoren naisen näkökulmasta niin, ettei silmäkulma millään tahdo pysyä kuivana, ja toinen vastaavanlainen hetki on veneonnettomuudesta ja syyllisten suojelemisesta kertova "The Governor", joka taas vierii eteenpäin kuin aalto, ei nopeasti mutta voimakkaasti. Teemoista löytyy muisteloa/kasvutarinaa (nimikappale), USA:n viimeisimpien sotien kommentointia ("Cheyney´s Toy"), ja myös miehen ja naisen välistä sotaa kuvaavia teemoja.

Jonkinlainen punainen lanka on nimenomaan kerronnassa - James McMurtry kuuluu niihin, jotka muutaman säkeistön kautta pystyvät kuvaamaan kattavia kokonaisuuksia niinkuin elämänkohtaloita, siten että ne täydentävät ja kuvittavat itseään kuuntelijan mielessä; ainakin allekirjoittaneelle tämän levyn kuunteleminen on vähän kuin elokuvan katsomista - elokuvan, joka luultavasti on jonkinlainen road movie, hellänkarhea sellainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti