182. Anne-Lie Rydé: Stulna kyssar (1992): Viileän diivan vietävänä

Niinkuin jo pari tekstiä sitten totesin, parhaat coverlevyt ovat niitä, jotka ovat niin esittäjänsä näköisiä/kuuloisia, ettei aineistoa jouda miettimään sen kummemmin. Vaikkei omien tekeleiden esittäminen sinänsä olekaan itseisarvo, on vanhojen biisien versioinnissa usein ongelmana se, että esityksillä jo on viitekehys, ja vertailu voi viedä tilaa pelkältä musiikkinautinnolta, vaikka mielenkiintoista onkin - edellyttäen, että sattuu tunnistamaan versioidut kappaleet ennestään.

Tämä levy on parhaita kuulemiani coversellaisia, mitataan sitä sitten millä skaalalla tahansa. Nippu hienoja biisejä, loistavasti sovitettuina ja tarvittaessa suurellakin combolla esitettyinä, ja Anne-Lie Rydén ääni kaiken kruununa. Koska levyn kantava teema on "ruotsalaiset ikivihreät laajalla otannalla", ovat useimmat laulut minulle jollakin tapaa tuttuja - vaikkapa lapsena radiosta kuultuna, joko ruotsiksi tai vielä alkuperäisempinä versioina - mutta yhtäkään en esim. omista levyllä, joten sikäli tästä voi nauttia ilman sen suurempaa painolastia.

Levyn parasta antia on sen monipuolisuus ja mielikuvituksen käyttö - kappaleita sorvataan surutta uusiksi, tyylilajeja vaihdellen, ja samalla se on ajaton koska sen äänimaailma liikkuu 50-luvusta ysäriin ja takaisin. Minun suosikkejani ovat alunperin tanskalainen euroviisubiisi "Drömdans/Dansevise", joka leijuu jatsahtavana yli maiseman, Cornelis Vreeswijkin alunperin jollakein iskelmätähtöselle laatima "Bossa Nova Baby", joka kaahaa urku auki hieman surfpoppiin viitaten, diskoksi väännetty "En natt i Moskva" (joka on tietenkin tuttu myös suomeksi - en vain muista sen nimeä) sekä aika lailla alkuperäisen ruotsalaisversion tyyliin gospelina rullaava "Sån´t är livet" (joka taas taitaa alunperin olla jenkkibiisi). Toisaalta koko levy on hyvä - ehkä kokonaisuuden viidestätoista esityksestä olisi voinut karsia pari suurta balladia.

Samalla kun tämä siis on monipuolinen kokonaisuus, se on samalla hallittu ja tyylikäs - juuri tuosta isosta ja huolella mietitystä soundista lähtien, jopa levynkansiin saakka; tämä on itse asiassa paitsi hyvää musiikkia myös kannanotto albumin - ja jopa LP:n -puolesta. Tätä kirjoittaessa mieleen tulee 60-lukua kuvaava mustavalkoinen taidefilmi, jonka soundtrack tämä voisi olla - pääosassa viileä diiva, joka katselee elämänmenoa lavalta massojen ihaillessa, mutta joka juo yömyssynsä yksin hotellihuoneessa, katsellen sateisia katuja ikkunastaan...