keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

199. Queen: The Miracle (1989): Tuhlaajapojan kotiinpaluu

Queen kuului suosikkeihini jo varhaisessa teini-iässä, ja 80-luvun ensimmäisinä vuosina tietyt levyt soivat hyvinkin usein - mutta sitten yhtye tipahti syntikkakuoppaan, ja välimme olivat muutaman vuoden ajan hieman viileämpiä kunnes tämä levy palautti järjestyksen. Näin jälkikäteen huomaan vieläpä, että tämä on kiilannut jopa yhtyeen 70-luvun tuotannon ohi tai ainakin rinnalle kuuntelutavoissani.

Tällä levyllä Queen onnistui ensimmäisen kerran naittamaan modernimman, synteettisen puolensa klassiseen ilmaisuun niin, että lopputulos kestää kuuntelua. Kevyemmän puolen hitit, "Invisible Man" ja "Breakthrough", ovat ihan kelpo popbiisejä menevine riffeineen, mutta hiteistä paras on minusta "I Want It All", joka on tietynlainen paluu edellisen vuosikymmenen uljaisiin hymneihin. Sitäkin parempia ovat tietyllä tavalla samaan osastoon kuuluvat "Scandal", joka sen lisäksi taitaa olla aika omakohtaista kuvausta Freddie Mercuryltä, sekä lopetusbiisi, yhtyeen kaikkein komeimpiin vetoihin kuuluva "Was It All Worth It", joka kulkee kuin villiintynyt höyrylaiva, kitaravalleineen ja kosketinmattoineen.

Viimeksimainittu laulu kuuluu niihin, joita jälkeenpäin voi uumoilla Freddien sairauden synnyttämiksi, mutta hän oli viimeiseen asti showmies ja niin mahdolliset muistelmat tehdään pieni pilke silmäkulmassa. Ylipäätänsä hänen taistelunsa viimeiseen asti vain lisää tämän ja etenkin sitä seuranneen "Innuendon" arvoa, kun ne jälkeenpäin tietää merkityn miehen tekemiksi. Musiikista sinänsä hänen sairautensa ei kuulu muuta kuin ehkä juuri tietyissä tekstiteemoissa.

Musiikillisesti tämä on sikälikin tärkeä levy, että se Queenin muiden parhaiden albumien tavoin on rakennettu siten, ettei koskaan voi arvata minkäkuuloista musiikkia seuraavaksi tulee - mutta kokonaisuus tuntuu silti hallitulta ja soundeiltaan yhtenäiseltä. Monet ovat tästä bändistä montakin muuta mieltä, mutta minulle tämä kyllä menee täydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti