En oikein muista miksi tulin tämän levyn aikanaan hankkineeksi - aika pian sen ilmestymisen jälkeen, Anttilan alelaarista - mutta luultavasti tulin tutkineeksi muusikko- ja soitinlistaa sekä tekstejä ja totesin niiden olevan lupaavia, enkä toden totta pettynyt. Homman nimi lienee folkrock - sähköä pelkäämätön mutta perusakustinen poljento, jossa yhdistyvät angloamerikkalainen perinne ja tietyt (suomalais)kansalliset mausteet. Etenkin erilaiset kielisoittimet soivat korvia hivelevästi, viulusta mandoliinin kautta kitaraan, ja soitto kulkee kuin kesäinen ajelu maalaistiellä.
Vielä suurempi ilonaihe on kuitenkin solisti itse. Mukavan miehekkäällä äänellä hän esittää omia, ovelasti mieleen painuvia tekstejään, jotka kaiken lisäksi on sävelletty mukavan velmusti. Näkökulma on visusti oienen ihmisen puolella, ja etenkin miehen sielunelämää luodataan ilman iskelmällistä vollotusta tai itsesääliä. "Luuserin laulu" on todellinen mestariteos, nimikappale taas kuin hevibiisi Kaustiselta. Myös ihmissuhteet saavat osakseen samanlaista hellän karheaa kohtelua.
Ylipäätänsä tekstit ovat täynnä mielenkiintoisia sanankäänteitä ja tuokiokuvia - niinkuin voi kuvitella esimerkiksi sellaisista laulunnimistä kuin "Työläisen haamu ja arka piru". Itse asiassa juuri tuo biisi ja sen tunnelma ovat posiitivisella tavalla jopa "eppumaisia", joskin on todettava ettei sama leima koske koko albumia. "Todenmakuinen" on yksi sellainen määritelmä joka tulee mieleen monestakin biisistä.
Itse asiassa totean, kun tätä kirjoittaessa pitkästä aikaa kuuntelen koko albumin yhteen menoon, että tämä hyvinkin on yksi eheimmistä kokonaisuuksista mitä suomenkielisen juurimusiikin saralla on saatu aikaan. Se ei onneksi myöskään ole miehen ainoa - samantyyppistä herkkua on olemassa ainakin kaksi albumillista lisää, joskin viime vuosina on tainnut olla hiljaisempaa.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti