Maailman paras levy 1978

Hamsteriluonteeni johdosta olen vuosien mittaan hankkinut itselleni suurimman osan niistä levyistä, jotka ovat minuun tehneet jonkinlaisen positiivisen vaikutuksen, ja jotka olen esim aikanaan kopioinut C-kasetille, mutta poikkeuksiakin on. Yksi kaikkein harmittavimmista aukoista levyhyllyssäni on McGarriglen sisarusten Katen ja Annan v. 1978 ilmestynyt "Pronto Monto", joka ei taida olla heidän arvostetuin tai myydyin albuminsa mutta ensimmäinen jonka kuulin, ja joka silloin kolahti aika lailla.

Tämä on kai folkpopia - kauniita sävelmiä, jotka esitetään kohtullisen akustisesti ja ilmavasti, mutta kuitenkin orkesterin kanssa. Tekstit pyörivät lähinnä ihmissuhteissa, mutta aika tuoreesti (esim. hurmaava "NaCL", jossa rakastuminen esitetään kemiallisena reaktiona). Kokonaisuuden tärkein osa on sisarusten lauluäänet, jotka sekä erikseen että yhdessä soivat todella kauniisti, mutta ei liian eteerisesti. Hiljainen voima voisi olla hyvä määritelmä.

Ja kun kuuntelen tämän päivän americanan akustisempaa puolta, täytyy todeta McGarriglen sisaruksilla (ja heidän jälkikasvullaan ja ystävillään) on ollut aikamoinen vaikutus moneen nuorempaan artistiin - mutta oli artisti tai levy sitten kuinka tärkeä, se ei minua liikuta ellei se ole hyvä.

McGarriglen sisarukset olivat sikäli poikkeuksellisia varhaisten suosikkieni joukossa, etten nuorena miehenä kuunnellut hirveän paljon naisartisteja. Osittain se varmaankin johtui siitä, että tarjonta oli suppeampaa, mutta kun nykyisten kuuntelumiletymysteni ohjaamana olen ruvennut tsekkaamaan myös vanhaa musiikkia uusin korvin, olen löytänyt montakin sellaista naislaulajaa, joihin olisi voinut ihastua jo nuorena.

Yksi selkeä ehdokas olisi ollut Patti Smith, johon tutustuin kunnolla vasta tämän vuosisadan puolella. Tämän vuoden suosikkibiisini, "Because The Night", oli tosin tuttu ja rakas tulkinta jo 1980-luvulta. Tämä biisi (sivumennen sanoen jo toinen Springsteen-tekele, jota mies itse ei levyttänyt ensimmäisenä), on yksi parhaita esimerkkejä siitä "hiljaisesta voimasta", joka kunnolla hallittuna on monien todella suurten kuunteluelämysten salaisuus.

En edes osaa sanoa mikä tässä biisissä on kaikkein parasta - teksti, hieno sävel, nerokas sovitus vai Pattin tunteellinen tulkinta - mutta se kuuluu niihin, joita joskus pitää saada kuunnella lujaa yöllä muutaman lasillisen jälkeen, vain tunteakseen miten selkäpiitä kutiaa ja silmäkulma kostuu.

Täytyy tosin myöntää, ettei minulla ole mitään kattavaa kokoelmaa hänen levytyksiään, mutta myöhemmät esimerkit kuten muutamia vuosia sitten ilmestynyt hieno coverlevy "Twelve" ovat kyllä lupaavia. Toisaalta joskus voi olla myös niin, että se ensimmäinen kosketus on niin polttava ettei jatko vastaa odotuksia...

61. Kate & Anna McGarrigle: Pronto Monto (1978): Liian hyvä hitiksi

Myisikö joku minulle tämän levyn? Minulla on vain joskus 80-luvun alkuvuosina tehty kasettikopio – Basfin keltaiselle nauhalle – ja viimeksi kuunnellessa se huojui jo aika pahasti. LP jonka silloin kopioin löytyy samasta kaverini isonveljen kokoelmasta, josta jo esiteininä bongasin Beatlesin, CCR:n ja vastaavien lisäksi mm. Chicagon, Blood, Sweat & Tearsin – ja sitten nämä kanadalaiset sisarukset, joiden sielukkaat äänet ja soljuva folkpopsoitanto iskivät jo silloin.

Myöhemmin olen hankkinut muita heidän levyjään, mutta tätä ilmeisesti ei niin tärkeänä pidettyä lättyä en vain ole nähnyt – ja esim. allmusic.comin mukaan tätä ei ole edes julkaistu CD:nä. Ilmeisesti tämän levyn piti olla jonkinlainen läpimurto kulttisuosiosta poplistoille, mutta se oli heidän muuhun tuotantoonsa verrattuna liian sliipattu ja floppasi, jonka jälkeen sisarukset saivat kenkää levy-yhtiöltään.

Minua tuo mahdollinen liiattu puleeraus ei kyllä häiritse. Laulut ovat kauniin melodisia olematta siirappisia, ja teksteissä on yleensä joko hauska, koskettava tai muuten mieleen jäävä koukku. Yksi mieleen jäänyt laulu on ”NaCl”, joka kertoo rakkaudesta käyttäen suolaa metaforana. Muita kohokohtia ovat esim. aloitus ”Oh My Heart” ja erolaulu ”Dead Weight”, kun taas ”Bundle of Sorrow, Bundle Of Joy” on yksi parhaimmista lapselle omistetuista lauluista mitä olen kuullut, ehkäpä juuri koska se on kaunis olematta siirappinen.

Siskojen äänet ovat loppujen lopuksi se asia, joka minun kirjoissani sinetöi tämän levyn hyvyyden. Kumpikin on sielukas solisti, äänet ovat persoonallisia, herkkiä mutta vahvoja, ja soivat yhteen kuin ihmisen mieli; itse asiassa heidän laulamanaan voisi kuunnella melkein mitä musiikkia tahansa. Ehkäpä tämäntyyppiset artistit ovat liian hyviä saavuttaakseen suurten massojen suosion?

* Jälkikirjoitus, 1.10.2017 *

Hyviä uutisia; jo noin 2015 löysinkin tämän albumin Spotifystä, ja pari viikkoa sitten sain käsiini myös CD-version. Se toimii vielökin yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin ennen - harvassa ovat ne albumit, joiden tenho pysyy vuosikymmenestä toiseen. No, enpähän välivuosina ehtinyt kuunnella tätä puhki.

Vieläkin nuo samat laulut viehättävät minua - mutta samoin esim. surumielinen lopetuslaulu "Cover Up My Head", jolla sisarten stemmat taas kerran nostattavat ihokarvoja, loistavasti sovitettu "nimikappale" "Pronto Monto (Prends Ton Manteau)" tai miltei ragtimesävyjä - mutta siedettävästi - viljelevä "Side Of Fries"... Itse asiassa kaikki levyn kappaleet ovat hyviä.