119. Eri esittäjiä: Den flygande holländaren (1988): Kaikkien tribuuttilevyjen äiti

Jos yksittäisten artistien coverlevyt ovat usein "vaikeita" tapauksia, eli harvemmin luovat lisäarvoa muuta kuin ehkä joidenkin valittujen esitysten osalta, ovat jonkun tietyn tekijän tuotantoon keskittyvät tribuutit ehkä vieläkin vaarallisempia, koska ne pahimmillaan ovat vain nippu esityksiä, joita yhdistää vain alkuperä - ja joilta löytyy niitä yksittäisiä helmiä. Toisaalta ne voivat parhaimmillaan olla todella majesteettisia teoksia, joista huokuu lämpö ja kunnioitus kohdetta kohtaan, ja joissa musiikin kirjo kääntyy voimavaraksi, monimuotoisuudeksi.

Tämä levy, ehkä suurimman idolini Cornelis Vreeswijkin tuotantoa versioiva tupla, kuuluu tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Se tehtiin hänen kuolemansa jälkeen tavoitteena ilmeisesti pystyä kuittaamaan kuolinpesän verorästit (Cornelis oli siis todellinen taiteilija), ja siihen osallistui huomattava osa Ruotsin senaikaisesta populaarimusiikin kermasta. Cornelis Vreeswijk oli minusta Ruotsin suurin runoilija - hän oli yhtä uskottava ja koskettava humoristina kuin romantikkonakin, ja hänen yhteiskuntakritiikkinsäkin osui silloin tällöin kohdalleen vaikka kuppi välillä vähän läikkyikin.

Tällä levyllä kaikki kolme puolta ovat edustettuina, ja vaikka romantikko vetää pisimmän korren (Peter LeMarc: "Fredrik Åkares morgonpsalm", Pugh Rogefeldt: "Saskia" ja Kajsa & Malena: "En visa om ett rosenblad" ehkä parhaina esimerkkeinä), on myöskin kriitikko voimissaan (Eldkvarnin "Somliga går med trasiga skor" parhaana esiemrkkinä) - ja humoristikin pysyy mukana kuvioissa, vaikka ehkä reunimmaisena - mutta se on minusta hyvä, koska humoristisimmat renkutukset usein ovat niitä jotka ensin kuluvat loppuun. Thåströmin "Personliga Person" on silti pätevä versio, vieläkin.

Kahdelle täydelle levylle mahtuu tietysti kevyempiäkin kohtia, mutta kokonaisuutena tämä siltikin kestää kuuntelua vielä tänäänkin, vaikka ruotsalaisen opoin 80-luvun helmasynti eli ylisynteettinen soundi välillä nostaa päätään. Ehkä suurin syy kuunneltavuuteen - tuon lämmön ja kunniotuksen tunnun lisäksi - on tulkintojen suhteellisen suuri uskollisuus alkuperäissävelille. Silläkin saralla herra Vreeswijk oli aika velho, välillä muiden lauluja tulkiten ja folkin perinteiden mukaisesti vanhoja säveliä härskisti lainaten hän tuli luoneeksi paitsi sana- myös sävelaarteen joka kestää kulutusta vieläkin.

63. Cornelis Vreeswijk: Tio ballader och Personliga Person (1968): Pohjoismaiden suurin laulaja ja runoilija (hollantilainen, tosin)

Jos minulla olisi kynänkäyttäjänä idoli, niin se olisi Cornelis – Ruotsin suurin trubaduuri, jonka kieli taipui sekä proosaan että runoon paremmin kuin kaikkien aikalaistensa ja melkein kaikkien ruotsalaisten ylipäätänsä, vaikka hän muuttikin Ruotsiin vasta 11-vuotiaana ja aluksi oli täysin ummikko. Yli kolmenkymmenen vuoden ja levynura tuotti hämmästyttävän määrän loistavaa musiikkia – laulelmasta kansansävelten ja jazzin kautta rockiin asti. Hän levytti enimmäkseen omia tekeleitä, mutta joskus jopa teemalevyjä – Taubesta Bellmaniin ja jopa yhden Tapio Rautavaaran muistoksi.

Niinkuin nimi kertoo, tällä levyllä on periaatteessa kymmenen balladia ja yksi protestilaulu, mutta yksi mestarimme vahvoimmista osaamisalueista oli eri tyylilajien suruton sekoittelu keskenään. Äänikuva on akustinen, mutta yksi kappale onlevytetty kokonaisen viihdeorkesterin kanssa. Sovitukset ovat välillä bluesia, välillä sambaa – ja tietysti balladia.

Kaksi suurinta helmeä ovat yhteiskuntakriittinen ”Somliga går med trasiga skor” ja romanttinen balladi ”Saskia”, mutta itse asiassa useimmat kappaleet ovat hyviä – tuo ”protestilaulu” ”Personliga Person”, balladit ”Veronica” ja ”Bibbis visa” tulevat ensi hädässä mieleen. Kaiken yllä leijuu Cornelisin muhkea ääni, joka taipui hellyyteen, nauruun tai uhoon yhtä helposti kuin hänen laulunsa elivät akselilla romanttiset balladit, humoristiset kupletit ja yhteiskuntasatiirit - ja sekoittivat niitä mielensä mukaan yhteen.

Ja hänen tekstinsä – tässä meillä siis on mies joka aikuisuuden kynnyksellä joutui vaihtamaan kotimaansa vieraaseen maahan, jonka kielen joutui opettelemaan alusta alkaen. Ehkä juuri siksi hän hallitseekin sen niin suvereenisti, mutta uskaltautuuu leikittelemään rakenteilla ja jopa keksimään uusia ilmaisuja. Teksteissä elävät romantiikka, kapinamieli ja empatia sorrettuja kohtaan sekoituksessa, jonka vertaista ei kukaan syntyperäinen ruotsalainen ole koskaan saanut aikaan.