Maailman paras levy 1979

Vaikka nykyisin olen sinut sen asian kanssa, että minulla on paljonkin sellaisia suosikkeja, jotka tekevät ns. huonoa musiikkia, ja monet tärkeät tai muuten hyvät bändit ovat minulle yhdentekeviä, se ei ollut aikanaan nuorelle miehelle täysin selvää. Niinpä käytin esim. talvella 1979-1980 jonkun verran aikaa siihen, että yritin ymmärtää Pink Floydin suuruuden, koska monet ystävänikin olivat siihen ihan lääpällään.

"The Wall" oli tuolloin juuri ilmestynyt, ja sitä soitettiin aika paljon. Muistan erityisesti yhden yläasteen diskoillan, joka tanssihaluisten mielestä meni aika lailla pilalle koska DJ halusi nimenomaan soittaa Pink Floydia. No, olihan levyllä sentään se hittibiisi, jota saattoi jopa tanssia; jokaiseen koululaiseen iskenyt "Another Brick In The Wall, pt 2", jonka kertosäettä hoilasivat niin pingot kuin häirikötkin, laulun sanomasta sen kummempaa ymmärtämättä.

Vuosia on vierinyt, minulle selvisi jo seuraavan levyn kohdalla ettei Floyd ole minun juttuni, vaikka Pink Floyd The Wall-elokuva olikin komea esitys - mutta hassua kyllä tämä laulu kestää. Vieläkin sitä voi hoilata mukana, vaikka olen viettänyt koulutuksen parissa joko oppilaana tai oppilaitoksen työntekijänä jo yli 40 vuotta.

Tämän vuoden albumi on oikeastaan kahdesta osasta koostuva Rockpile-tupla - Nick Lowen "Labour Of Lust" ja Dave Edmundsin "Repeat When Necessary" äänitettiin samoissa sessioissa ja julkaistiin suurinpiirtein samanaikaisesti, mutta käsittääkseni Edmundsin levysopimuksen takia tulokset piti julkaista kahden eri etiketin alla. Ilmeisesti jotain sessioita pidettiin aikanaan myös Helsingissä, ja väitetään Albert Järvisenkin olleen mukana - mutta ne eivät tainneet selvitä levylle asti?

Tuplan "puoliskoissa" saattaa olla pieniä eroja - ehkä Lowe tekee brittiläisempää powerpoppia ja Edmunds amerikkalaisempaa rock`n`rollia, ehkä Lowen levyn enimmäkseen itse tehdyt biisit ovat vähän parempia kuin Edmundsin eri suunnilta haalimat, joskin kokonaisuuden kruunun, elvis Costellon tekemä "Girls Talk" löytyy juuri Edmundsin levyltä - mutta sekä erikseen että yhdessä kuultuina nämä ovat nimenomaan kokonaisuus, menevää rockia ilman turhia mutkia matkassa.

Lowen levyjä minulla on kertynyt hyllyyn aikamoinen pino, ja Edmundsejakin muutama, mutta vaikka varsinkin ensimainittu on tehnyt paljon hyvää musiikkia läpi vuosien, tämän kokonaisuuden tasolle ei yltänyt edes ainoa Rockpilen nimellä julkaistu yhteinen kokonaisuus, jota vielä mausti bändin toisen kitaristin Billy Bremnerin loistava ääni - ainoa palanen, joka näiltä kahdelta levyltä puuttuu. Jos katson levyhyllyäni ja näiden herrojen merkitystä siellä, pitää tietysti vielä mainita Nick Lowen tuottajanura - ainakin Elvis Costellon tuotannossa näyvät hänen sormenjälkensä, mutta muistaakseni löytyy muutakin - mutta se on sitten toinen (tuleva) juttu.

189-190. Nick Lowe: Labour Of Lust & Dave Edmunds: Repeat When Necessary (1979): Kolmen soinnun kuninkaat

Kun aikoinani hankin Rockpilen ainoan oman nimen alla julkaistun albumin, se johti pian lisähankintojen tarpeeseen, ja niin levyhyllyssäni on nykyisin aikamoinen rivi herrojen Lowe, Edmunds (ja Bremner) tekeleitä. Niitä yhdistää se, että ne ovat järjestään vähintäänkin hyviä ja parhaimmillaan loistavia, niinkuin hiljan kehumani "Nick The Knife" ja "Bash!". Tähän loistavien kategoriaan kuuluu myös tämä vuonna 1979 ilmestynyt "tupla" - nämä kaksi albumia on äänitetty samanaikaisesti ja samalla miehistöllä, eli ne ovat käytännössä Rockpilen levyjä, mutta ne julkaistiin käsittääkseni sopimusteknisistä syistä erillisinä (eri levy-yhtiöiden kautta).

"Labour Of Lust" on täynnä herkullisia lauluja - ilmeinen hitti "Cruel To Be Kind" stemmoineen, painokas menopala "Without Love", alakuloinen maantielaulu "Endless Grey Ribbon", herkkä akustinen "You Make Me", ja klassinen wacka-wacka-esitys "Love So Fine", muutamia mainitakseni. Niitä yhdistävät kautta linjan soiton riemu, kekseliäät - rullaavat, ilmavat, rokkaavat sovitukset, hyvät sävellykset ja nokkelat sanoitukset. Laulut ovat sopivan lyhyitä, tempot vaihtelevat mutta svengi pysyy.

Tämä kokonaisuus on tietyllä tavalla kuin Nick Lowen käyntikortti; albumillinen simppeleistä osasista kekseliäästi kasattua popmusiikkia, josta lähemmin tarkasteltuna löytyy kaikenlaisia mukavia yksityiskohtia. Kaiken yllä leijuu maestromme lauluääni, joka siis kuuluu suosikkeihini tällä saralla; hän pystyy vetämään rokimpaa kamaa uskottavasti, mutta osaa myös herkistellä olematta imelä.

"Repeat When Necessary" on tietyllä tapaa yksioikoisempi kokonaisuus - ehkä siten, että Lowen tietyn eksentrisyyden tässä korvaa Edmundsin jonkinlainen puhdasoppisuus. Tämä on tunnelmaltaan enemmän rock´n´rollia, vaikka ei sinänsä ole sen raskaampi kuin "Labour Of Lust". Toinen selvä ero on se, että tämä on "coverlevy" - yhtä Billy Bremnerin laulua lukuunottamatta biisit ovat lainoja. Näin ollen tuo yhtenäisyys tulee enimmäkseen soundin kautta - soiton riemu, kekseliäät - rullaavat, ilmavat, rokkaavat sovitukset... ja vielä enemmän tuota Rockpilejätkien tavaramerkkiä, wackawacka-komppia.

Tältä levyltä löytyy kokonaisuuden komein biisi, Elvis Costellon kynäilemä "Girls Talk", joka tietyllä tavalla määrittelee koko genren - kulkee kuin juna, sävellys on mieleenpainuva, Edmundsin ääni istuu tähän kuin väärä raha. Klassikkokamaa ovat myös Graham Parkerin raivokas "Crawling From The Wreckage" sekä Gregg Allmanin countryrockbiisi "Queen Of Hearts" - joka oivalla tavalla esittelee Edmundsin hieman kevyempää puolta. Kokonaisuutena tämän levyn biisit häviävät hieman Lowen puoliskolle, mutta soitto soi kautta linjan mallikkaasti.

Jos levyjen (levypuoliskojen?) eroja haluaisi määritellä, voisi ehkä sanoa Lowen olevan hieman brittiläisempi - eksentrisempi, popimpi - kun taas Edmunds on enemmän jenkkilää, kantriin kallellaan, ja kiinni rock´n´rollin perinteessä, mutta toisaalta yhtymäkohtia on enemmän kuin eroja. Näistä albumeista saa hienon kokonaisuuden kun niitä soittaa limittäin - vinyylin aikakaudella hankalampaa, mutta näin soittolistojen maailmassa helppoa. Ainoa mitä näiden kolmen soinnun kuninkaiden kokonaisuudesta jää puuttumaan on Billy Bremnerin ääni...