76. Queen: A Day At The Races (1976): Kaikki mausteet ja kuorrutus

Ensimmäinen suuri popidolini oli Beatles – kuuntelin vuosina 1978-79 varmaan päivittäin jonkun ko. yhtyeen LP:n – ja seuraavaksi hurahdinkin Queeniin. Ensin kuulin sinänsä klassisen ”A Night At The Opera”:n, sen jälkeen tulivat vuoroon ”News Of The World” ja ”Jazz”, mutta näin jälkikäteen ja 30 vuotta myöhemmin suosikkiplatani on sittenkin tämä, oopperalevyn vuotta nuorempi ”pikkusisko”.

Tätä levyä, niinkuin Queenin muitakin parhaimpia, kuvailee parhaiten se, ettei koskaan voi arvata mitä seuraavaksi saa kuulla – mutta silti kokonaisuutta sitoo yhteen esim. Brian Mayn kitaransoitto. Yhtyeen voimaa ja lahjakkuutta kuvaa sekin, että vaikka Freddie Mercury oli aikansa suurimpia rocklaulajia, myös May ja Roger Taylor lauloivat säännöllisesti omia biisejään. Tällä levyllä sellainen pikku mestariteos on Taylorin rockveto ”Drowse”, joka sinänsä on piilotettu ”B-puolen välispottiin”, kun taas Mayn ”Long Away” on kevyempää kamaa.

Levyn kohokohtia ovat minun korvissani avausraidat, levyn aloittava rockhymni ”Tie Your Mother Down” ja B-puolen gospelhenkinen mestariteos ”Somebody To Love”, jossa Queenin eräs tavaramerkki, Mercuryn laulu ja hulppeat kuorot, taas pääsevät valloilleen, toinen heviveto ”White Man”, jossa Queen opettaa kaiken maailman metallibändeille mitä on dynamiikka, music hallhömpötys ”Good Old-Fashioned Lover Boy” ja A-puoeln päätös, ihan vain normaali poplaulu ”Just You And I”. Hiukan ohitse menevät Mercuryn lauluforte ”Take My Breath Away” ja päätöshymni ”Teo Torriatte”. Itse asiassa ne kuvaavat myös tämän levyn tietynlaista heikkoa kohtaa; tämä on miltei laulu laululta – kansikuvaa ja nimeä myöten – jatko-osa edeltäjälleen, bändin maailmanmaineeseen singonneelle ”Opera”:lle, ja juuri näiden kahden laulun esikuvat ovat uusintoja parempia.

Toisaalta tämän levyn vahva puoli, joka minun korvissani hilaa sen edeltäjänsä edelle, on sen suurempi yhtenäisyys; vaikka mikään laulu ei sinänsä muistuta muita, on kokonaisilme piirua hallitumpi. Sehän ei välttämättä ole mikään positiivinen määritelmä, jos sitä tarkastelee nykyisin yhä formatoidumman musiikkimaailman taustaa vastaan, mutta tämäkin levy tarjoaa kyllä popmusiikin koko kirjoa kaikilla mausteilla.