Wilmer X kulki urallaan koko matkan rujosta uuden aallon rokista melkein popviihteeseen asti ja takaisin, ja teki matkalla aika monta unohtumatonta lauluklassikkoa, voimatekijöinään jäntevä soitto, Nisse Hellbergin sävellykset ja skoonelainen laulu sekä hyvä sovituskorva, mutta bändin useimmat pitkäsoitot olivat silti hieman hajanaisia kokonaisuuksia – paitsi tämä, joka itse asiassa on tupla.
Ja silti tältä levyltä löytyy sen perus-wilmeriläisen, Stones-Rockpile-Feelgood akselin rockänrollin lisäksi bluesia, mamboa, soulia, kantria, iskelmääkin... mutta vaikka skaala on laaja, kaiken sitoo yhteen Nissen laulu ja bändin energinen soitto. Suosikkeja on monia – ”Perssons gård” on skoonelaista deltabluesia, ”Sex kvinnor på ett tåg” hengästyttävää peruskamaa, nimikappale keinuu nimensä mukaisesti, ”Fast under jorden” on kuin Jagger & Richards uudestisyntyneinä...
Kaksi korkeinta huippua löytyy, ehkä yllättäen, slovariosastolta; ”Älska mej gick inte alls” on kuin syvän Etelän soulin oppikirjasta repäisty, kun taas ehkä kaikkein paras esitys, ”Vem får nu se alla tårar”, on jousineen ja kaihoineen oikein kunnon viihdepamaus. Mutta sekään ei tunnu sokeriselta, koska Nisse Hellberg pitää sen maan pinnassa laulullaan ja jotenkin omanlaisella kielenkäytöllään,joka periaatteessa vakaviinkin aiheisiin tuo katupojan virnistyksen.
Bändi ansaitsee myös erikoismaininnan – muutkin kuin herra Hellberg osaavat yhdistää perinnetiteoisuuden, tämän päivän ja hellittämättömän menon; vielä yksi tähti tässä yhteydessä huuliharpisti Jalle Lorenssonille (kauhean monessa bändissä ei ko. vakanssia enää olekaan). Tämä levy ei vanhene – eikä varsinkaan arvokkaasti – vaan mambokuume jatkuu laitakaupungin hikisissä kuppiloissa, kaljan ja viinan läikkyessä...
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti