Ian Anderson ja Jethro Tull kuuluvat paitsi vanhimpiin suosikkeihini myös ylipäätänsä musiikki-ilmiöistä pitkäikäisimpiin - ensilevy tuli vuonna 1968, ja 43 vuotta myöhemmin herrat (joista enää vain herra Anderson on sama) tulevat mm. heittämään keikkaa Äänekoskelle. JT on onnistunut uransa aikana sekä kuulostamaan aina tunnistettavalta että luomaan nahkansa musiikillisesti, välillä ajattomasti, välillä aikaansa seuraten.
1980-luvun alussa bändi puki 70-luvun lopun folkvivahteensa synteettisempään kaapuun ja teki muutaman aika mainstreamia olevan levyn - "A" (jonka alunperin piti olla Ianin soolo) 1980, tämän sekä "Under Wraps"-tekeleen (1984), jolla ei ollut edes vakituista rumpalia, vaan herra Andersom ja elektroniikka hoitivat sen puolen. Nämä kaksi muuta tekelettä olivat aika puolivillaisia, mutta tämä levy onnistui yhdistämään folkvivahteet sellaiseen varhaisen 80-luvun kaapuun, joka vieläkin kuulostaa kohtuullisen ajankohtaiselta.
Yksi onnistumisen syy oli tietenkin hyvä materiaali - suosikkejani ovat marssiniomainen balladi "Slow Marching Band", nimibiisi "Broadsword" jossa on intiaanien sotalaulujen tunnelmaa (joskin laulun minä lienee viikinkien kohtaamiseen valmistautuva keltti) sekä toinen levyn nimeen viittaava "Beastie", joka riffittelee melkein hevisti, mutta muutkin seitsemän raitaa ovat enemmän kuin OK. Lopetus, lyhyt juomalaulu "Cheerio" on erinomainen illan viimeinen kappale.
Tämä levy on siis sikäli mielenkiintoinen, että siinä yhdistyvät Jethro Tullin perinteiset vahvuudet - hyvät sävellykset ja sovitukset ja Ian Andersonin lauluääni - ja modernimpi, elektronisempi äänimaailma, mutta yksi perinteinen tunnusmerkki eli huilu on taka-alalla. Se ei tässä yhteydessä silti häiritse yhtään, koska se minun mielestäni joillakin muilla bändin levyillä saa liikaakin tilaa.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti