Eräs kaikkein parhaista keikkamuistoistani on kesän 1987 Ruisrockista, jossa kuulin kaatosateessa hienot keikat Richard Thompsonilta ja sitten tältä Chrissie Hynden bändiltä, joka ainakin sillä kertaa oli kuin salamanisku - tiukkaa soittoa, hyviä biisejä ja sitten tämä neiti Hynden ääni. Sää oli todella surkea, ja muistan todenneeni, että minulla kämpille tullessani oli vaatteissani kuiva kohta oikeassa kyljessäni - se oli ollut suojan puolella ja lisäksi minulla oli ollut piknikviltti käärittynä kainalooni. Ja minulla oli sentään Turussa kämppä jossa kuivatella - muutamat seurueen jäsenistä lähtivät leirintäalueelle yöpymään...
Pretendersiä olin lähtenyt kuulemaan, koska olin tykästynyt tähän vuotta ennen sitä ilmestyneeseen albumiin. Se erosi vanhemmista lätyistä sikäli, että bändin muilla levyillä (myös tämän jälkeen) on paitsi loistavia hittibiisejä ollut myös aika lailla huteja - mutta tämä miellytti minua sekä soundillaan että materiaalillaan. Bändi on tällä levyllä iskussa - jäntevä mutta ilmaava, uhkaava olematta raskas, rock mutta sliipattu - svengaa kuin kone. Kuunnelkaapa vaikka Jimi Hendrixlaina "Room Full Of Mirrors"... heviä, olematta mitään heviä.
Hitit - "Don´t Get Me Wrong" ja "Hymn To Her" ovat myös hyviä - loistavaa popmusiikkia - mutta kaikkein kirkkain helmi on silti "Chill Factor", soulbluesballadi jonka sävel ja sovitus osuvat todella nappiin, ja jossa Chrissie Hynden äänenkäyttö ja sanoitustaito ovat huipussaan. Yksi 80-luvun merkkibiiseistä albumilla, joka kokonaisuutenakin iskee tajuntaan. Vaikka tämä levy ei ole mikään soulsellainen, joskin jotkut sovitukset lainaavat mustaa musiikkiaarretta, se on jotenkin sielukkaampi kuin useimmat soullevyt, ehkä koska Chrissie tosiaankin onnistuu laulamaan sen juuri kuin hänellä olisi asiaa juuri minulle, kuulijalle.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti