213. Mikael Wiehe: Basin Street Blues (1988): Aatteen palosta kytevään kaihoon

Jos Björn Afzelius oli laululiikkeen kruununprinssi, niin Mikael Wiehe oli (ja on) kunkku. Hänen kannanottojaan on ilmestynyt säännöllisesti jo yli neljänkymmenen vuoden ajan - ja sanan säilä on sivaltanut niin instituutioita, vallanpitäjiä, markkinavoimia kuin myös artistia itseään. Musiikillinen kirjo on Wiehen tuotannossa leveämpi kuin Afzeliusilla - välillä levyt ovat silkkaa syntikkapoppia, joskus mukana on suuri kuoro - ja hän onkin mm. tehnyt jonkun verran teatterimusiikkia.

Tämä albumi oli ilmestyessään eräänlainen paluu - Wiehen 80-luvun levytykset olivat äänimaailmaltaan aika kokeellisia ja synteettisi, mutta tämä on akustisvoittoinen levy, jota maustavat oivallisesti puhaltimet ja jouset. Teksteistä kuuluu päälle puskeva keski-ikä ja pohdinta vanhojen aatteiden ja suhteiden kestävyydestä, saavutetuista ja saavuttamattomista tavoitteista - tämä on paikoitellen kaihoisa ja joskus jopa alakuloinen kokonaisuus. Kaikki tämä tiivistyy erinomaisesti nimikappaleeseen, joka summaa ikääntyvän laulajan tarinan. Tangoksi pistävä "Balladen om den stackars Karlsson" kertoo mitä tapahtuu, jos saa vahingossa liikaa maistiaisia omaa elämää paremmasta, kun taas aloitusbiisi "Tystnaden tätnar" on raportti siitä, miten eristäytyneisyys ja yksinäisyys valtaavat tilaa.

Toisaalta kaikkea toivoa ei ole menetetty - "Weekend i Harare" on jopa jonkinlainen taistelulaulu, mutta rohkaiseva pikemmin kuin julistava, ja sitä seuraava sinänsä kaihoisa "Ska nya röster sjunga" toteaa sen olevan vain luonnollista että joskus on laskettava liput ja siirryttävä syrjään - mutta myös että tilalle tulee uusia, tuoreita voimia jotka jatkavat taivalta. "Som ett andetag", joka on silkkaa yökerhojatsia saksofoneineen ja pianoineen, on sinänsä hieno kokonaisuus, mutta Wiehen lauluäänen rajat tulevat tässä vastaan - hän ei ehkä muutenkaan ole maailman paras laulaja, mutta onnistuu yleensä tekemään omat biisinsä niin, että selvittää ne kunnialla.

Vaikka mukana on muutama hieman nopeatempoisempi esitys, tämä ei ole mikään bailu- tai esimerkiksi hengennostatuslevy, vaan nimenomaan Edward Hopperin taulua lainaavaa kantta myöten yöllisen filosofoinnin taustateos. Valot himmeämmälle, lasi viskiä tai hyvää punaviiniä, nojatuoli ja tämä levy soimaan matkalle menneisyyteen...