lauantai 21. syyskuuta 2013

220. Rainbow: Long Live Rock´n´Roll (1978): Kahden menninkäisen viimeinen valssi

Aika usein, kun olen saanut aikaan sepustuksen jostain vanhasta suosikkilevystäni tänne, on se johtanut ko. artistin ja tuotantonsa lisäkuunteluun - ja nyt, kun pari viikkoa sitten kehuin "Rising"-albumia, piti sitä tietysti kuunnella, ja päälle vielä tätäkin. Lopputuloksena on, että minun on pakko kehua tämäkin, koska tämä ajoittain tuntuu yhtä hyvältä ellei vielä paremmalta kuin "Rising". Makuhan on muuttuvaista, mutta kun pohdin asiaa lähemmin näiden kahden loistavan levyn suuruus kokonaisuutena on se, että niiden erinomaisuuksissa on eroja.

Itse asiassa hoksasin vasta nyt, että tällä levyllä jo kuuluu se muutosprosessi, joka johti myöhempiin "poplevyihin" (ja ennen sitä käsittääkseni Dion lähtöön bändistä); tämän levyn laulut ovat enimmäkseen lyhyempiä ja tiiviimpiä, jättäen vähemmän tilaa suurille loppuhuipennuksille ja pitkille ad lib until fade-jaksoille. Niissä on myös enemmän vaihtelua; nimibiisi on selvä yleisönhuudatushitti, "Sensitive To Light" vauhtikaahaus, "The Shed (Subtle)" kuin höyryjyrä sävellettynä, "Lady Of The Lake" Blackmoren klassissävytteisten sävelkulkujen voittokulku, ja "Kill The King" yksi bändin taisteluhymniosastojen huippuja.

Toisaalta myös perinteisellä Rainbowosastolla löytyy; "Gates Of Babylon" olisi kotonaan myös "Rising"illa, ja levyn loppuhuipentuma "Rainbow Eyes" yksi koko tyylilajia määrittelevistä hevibändien balladeista - joka lopullisesti alleviivaa Ronnie James Dion tyylitajun laulajana. Ja soundi on yhtyeellä hallussa - tiivis, jämäkkä, raskas mutta ilmava (tarvitaan varmaan ainakin pullollinen hyvää punkkua ennenkuin pystyn selittämään, mitä tuolla oikein tarkoitan - mutta sen kuulee). Kun siihen lisää hyvät sovitukset ja kohtuullisen kurinalainen sooloilu, on paketti siltä osin kasassa. Laulu ja kitarointi toimivat - ja Cozy Powell taas on heavymaailman toiseksi paras rumpali.

On makuasia, kumpi näistä kahden menninkäisen mestarinnäytteestä on parempi, mutta molemmat ovat loistavia. Ja jälkikäteen ajatellen oli hyvä myös, että kokoonpano hajosi - seuraava lätty ei varmaankaan olisi voinut olla yhtä loistava, kun taas "Down To Earth" oli jotain ihan muuta - ja loistava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti