242. The Hooters: One Way Home (1987): Täydellisen poplevyn jäljillä

Kuuntelin tässä taannoin Joan Osbornen hienoa debyyttilevyä, ja mieleen tuli vanha popsuosikkini The Hooters, koska bändin nokkamiehet Eric Bazilian ja Rob Hyman olivat osasyyllisiä suurimpaan osaan "Relishin" materiaalista. Niinpä piti kaivaa vinyylihyllystä esiin tämä lätty, joka ilmestyessään pian 30 vuotta sitten kolahti aika lujaa, ja joka vieläkin soi silloin tällöin. Luultavasti olisin soittanut tätä enemmänkin jos olisin aikanaan ostanut sen CD:nä, tai jos sen nimenomaan CD:nä sitten hankkimani seuraaja "Zig-Zag" olisi ollut parempi levy - mutta sen laatua ei heikentänyt se, etten sitä ollut kuullut vuosikausiin.

Tavallaan "One Way Home" on täydellinen poplevy - siinä on hyviä kertosäkeitä, se rokkaa välillä mutta siinä on myös ilmaa, tempot vaihtelevat ja sovituksissa on sopivasti vaihtelua, pikku kikkoja ja monipuolisia soitinvalintoja, mukaanlukien tuo h----tin "hooter" eli jonkinlainen melodika. Laulajien äänet ovat ihan hyviä, mikä tietysti minulle on tärkeää. Kai musiikissa voisi sanoa olevan jonkinlaisia folkvaikutteita - mutta toisaalta jotkut biisit ovat AOR/jenkkihevin rajamailla. Ja tämä on loistavaa autostereokamaa.

Aloitus ja hitinpoikanen "Satellite" on loistava pophitti tarttuvine kertosäkeineen, mutta melankolisempi "Johnny B" on vielä parempi, leveästi rullaava midtempoveto. Yö on muistaakseni tämän versioinut suomeksi, ja jotenkin biisin olemus sopii hyvin myös Pori-Tampereakselille. Nimibiisi on jonkinlainen puolireggaehymni, "Hard Rockin´ Summer" on juuri rokahtava kesäpophitti, kun taas "Engine 999" on levyn vauhdikain esitys, menobiisi jonka kertosäe on suorastaan beatlesmäinen. Väliin mahtuu pari hieman tavanomaisempaa esitystä, mutta kokonaisuus on silti hyvä.

Tavallaan tämä ei tietenkään ole täydellinen - koska kyllä se sitten varmaan olisi soinut enemmän ja tullut siirrettyä digitaaliseen muotoon - mutta sikäli se on ainakin täydellisyyden jäljillä, että se sointi miellytti sekä hiukan yli kaksikymppistä korvaa että nykyisin lähes viisikymppistä, ja se on aina kokeillessa kuulostanut hyvältä myös siinä välissä. En vain viitsisi aina luonnehtia hyviä levyjä ajattomiksi. Ehkäpä se onkin vain vanhentunut sopivaan tahtiin?