Radiossa soi joku päivä sitten Anssi Kelan uusin hittibiisi, ja kotiin päästyäni tulin laittaneeksi tämän hänen jo toistakymmentä vuotta sitten ilmestyneen debyyttilevynsä soimaan. Vaikka viime soittokerrasta oli jo jonkin aikaa, popmagia iski saman tien - mieleen palasi se, miten "Mikan faijan BMW" aikanaan oli sellainen biisi, jota soitettiin radiossa paljon, mutta joka erottui joukosta edukseen, koska siinä oli juju.
Ja se juju oli tarina - Anssi Kela osasi rakentaa tekstin, joka näyttäytyi päässäni kuvasarjana, jossa oli selvä juonellinen kaari. Ja toisin kuin monet muut kertomukset - joita musiikkikin sinänsä on tulvillaan - tämä toimi myös seuraavalla kerralla, vaikka sen kulku oli tuttu. Vielä tänäänkin tuo biisi toimii, ja sama koskee monia muitakin tämän levyn esityksiä. "Rva Ruusunen", "Puistossa", nimibiisi, jotakin nyt mainitakseni. Kerronnan matkassa unohtaa senkin, että Kelan riimittely on aika kaavamaista vaikka sinänsä toimiikin.
Tämä ei silti ole pelkästään tekstien varassa elävä albumi - toimiva kokonaisuus vaatii myös hyviä sävellyksiä - ja niitä löytyy; melkein jokaisessa biisissä on jonkinlainen koukku joka jää soimaan korvaan. Parhaimmillaan tekstit ja musiikillinen toteutus luovat ikäänkuin elokuvallisia tunnelmia - esimerkiksi "Esko Riihelän painajainen" on ilmiselvä road movie, jonka voi nähdä joka kerta kun biisi soi.
Sovituspuolikin on aika hyvin hallussa, joskin äänimaailma on aika samankuuloinen laulusta toiseen - mutta toisaalta se on miellyttävä. Kelan lauluääni lienee makuasia, mutta minusta hän pysyy nuotissa kohtuullisen hyvin, ja osaa esittää omat tarinansa sopivan eleettömästi, jotta tekstit pääsevät oikeuksiinsa. Anssi Kela ei keksinyt tarinankerrontaa popin vaatteissa, eikä se ollut edes kadoksissa vuosituhannen vaihteessa, mutta kuitenkin tämä levy tuntuu poptarinoiden renessanssilta.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti