Kun viime viikonloppuna kirjoitin "Brothers In Arms"-biisistä vuoden 1985 suosikeistani käsittelevässä blogipostauksessa, huomasin kauhukseni etten ollut kehunut ensimmäistäkään Dire Straitsin levyä täällä, vaikka pari niistä kuuluu ehdottomasti suosikkilistalleni. Tuumasta toimeen ja tekstiä tuottamaan siis!
Bändin albumeista mielestäni kaikkein paras on nimetön debyytti vuodelta 1978. Se on linjakas kokonaisuus, joka sisältää kaikki ne tyylisuunnat joita myöhemmät levyt veivät hieman pitemmälle, mutta hyvänä sekoituksena ja kohtuullisissa mitoissa. Avaus "Down To The Waterline" ja "Setting Me Up" ovat sävykästä ja hyvin sävellettyä perusmenoa, "Water Of Love" ja "Six Blade Knife" taas hitaampaa puolta - piti kirjoittaa "sävykästä", mutta se olikin jo varattu käsite.
Levyn kruunu on bändin eräänlainen "tunnari" "Sultans Of Swing", jossa yhdistyvät nuo hyvä sävel ja sovitus myös loistavaan tekstiin, jonka tarina kuvittaa ainakin minun päässäni ikäänkuin elokuvan pikku kapakasta ja siellä soittavasta amatöörijazzyhtyeestä, joka ei ole yleisön suosikki mutta jaksaa silti soittaa rakastamaansa musiikkia. En nyt muista, kauanko Dire Straits tai sen esiasteet tahkosivat pikkukapakoita ennenkuin saivat levytyssopimuksen, enkä siis tiedä kuinka omaelämänkerrallinen biisi on - myöhemmin sitä menestystä ainakin tuli yllin kyllin.
Dire Strais on hyvältä kuulostava bändi, mutta kaiken yllä leijuu tietenkin Mark Knopflerin kädenjälki. Hän on minusta hyvä biisintekijä, laulajana sikäli osaava että tuntee rajoituksensa - mutta kuitenkin nuotissa pysyvä - ja ennen kaikkea yksi niistä kitaristeista, jonka soundia jaksan kuunnella, etenkin kun sitä ei kuitenkaan tungeta joka biisiin liikaa. Sama ote onkin sitten pitänyt läpi koko tuotannon - bändin kanssa ja oman nimen alla - mutta siihen on syytä palata myöhemmin. Jo kitarakuninkaan ensiaskeleet ovat siis ihan ensiluokkaista kamaa.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti