perjantai 31. elokuuta 2018

372. Jim Kerr: Lostboy A.K.A. Jim Kerr (2010): Tutkan vieressä

Simple Minds kuuluu niihin bändeihin, joiden olemassaolon kyllä tiesin, mutta jotka jostain syystä jäivät paitsioon silloin kun priorisoin levyhankintojani - hyllystä löytyy pari 90-luvun tuotosta, ihan pätevää muttei korvaamatonta - joten kun tämä Jim Kerrin "uusi seikkailu" ilmestyi eteen sopuhintaan, oli helppo päätös päivittää kokoelmaa.

Ja tämä levy on minusta jokaisen satsaamani euron arvoinen. Jim Kerr on tunnistettava ja miellyttävä-ääninen laulaja, uuden aallon musikaalisemman puolen kelpo airut, ja hän tekee hyviä biisejä. "Refugee" on vetävä aloitus, jännitystä ylläpitää "She Fell In Love With Silence", ja esim. "Return Of The King" on jännä sekoitus persoonallisempaa sointukulkua ja stadionpauketta, ja vaikkapa "Bulletproof Heart" ilmentää hieman hienovaraisempaa otetta. Soundipolitiikka on ylipäätänsä mukavalla tavalla vanhakantainen - kuin 80-luku uudelleenkeksittynä - ja Kerrin sävellyksissä on mukavia koukkuja.

Jossakin yhteydessä Kerriä ja bändiään pidettiin kuin U2:n ja Roxy Musicin risteytyksenä - ja siinä voi olla perää. Mutta vaikka laulu joskus muistuttaa Bryan Ferryä, Kerr on taitavampi laulaja - ja biisit ovat keskimäärin edellä U2:n kieltämättä taitavasti rakennettuja kokonaisuuksia. Eli vaikka esikuvat ovat alojensa aatelia, Jim Kerr pistää ainakin minun korvissani yhden paremmaksi. Jäntevä esitys, kaiken kaikkiaan.

Pitää vielä todeta, etten osaa sanoa millä tavalla tämä mahdollisesti on Jim Kerrille uuden alku tai irtiotto. Simple Minds on käsittääkseni ollut aika löyhä ryhmittymä viime vuosikymmeninä, ja esim. "Good News From The Next World", joka minulla on hyllyssä, on soundillisesti samaa maata tämän kanssa - ja bändiin kuului silloin Kerrin lisäksi vain ikikitaristi Charlie Burchill, joka tällä levyllä ei ole mukana. Oli miten oli, tämä on hyvä levy esittäjän identiteetistä riippumatta, ja toivottavasti Jim Kerr bändeineen tästedes pysyy tutkani kantamissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti