Maailman paras levy 2009

Onko sliipatun listapopin ja sielukkaan juurimusiikin välillä ylittämätön kuilu? Ainakin viimeksimainitun genren faneja kuunnellessa voisi luulla asian olevan niin - mutta minusta asia on huomattavasti moniulotteisempi, ja parhaimmillaan lahjakkaat musiikintekijät onnistuvat yhdistämään tuotoksissaan molemmat tyylisuunnat. Yksi tällainen tavallaan rajoja rikkova tyyppi on John Mayer, jonka musiikki on samalla aikaa hallitun sliipattua ja elävän sielukasta (tosin varsinkaan viimeksimainittua määritelmää en taida osata avata sen kummemmin).

Hänen 2009 julkaisemansa albumi "Battle Studies" kuulostaa hienolta sekä hiljaa että lujaa soitettuna, hänellä on hyvä ääni, biisit ja sovitukset ovat hyviä ja soitto hivelee korvia. "Assassin" on mielenkiintoinen tunnelmapala xylofoneineen (?) ja stadionrumpusoundeineen, oveline taustalauluineen ja hallittuine laulusuorituksineen - kun päästään kertosäkeeseen, ollaan jo melkein hard rockissa. Ja vaikka kappale kehittyy koko ajan ja ikäänkuin kasvaa, se ei tunnu keinotekoiselta.

Tämän vuoden paras albumi on taas sitä itseään - soulia tihkuvaa bluesrockia - kannesta kanteen. Derek Trucks Band osaa yhdistää eri osat Syvän Etelän meininkiä todella maukkaaksi keitokseksi, ja "Already Free" kuuluu niihin albumeihin, joiden kaikki laulut ovat toistaan parempia. Niitä voi hyräillä, ne svengaavat, soitto kuuluu kuin oman kodin nurkasta ja pääasiallinen laulaja Mike Mattison on alan parhaimmistoa.

Biisit kuten "Sweet Inspiration" tai "Something To Make You Happy" saavat hymyn huulille ja puntin vipattamaan - ja kokonaisuutta leimaa ennen kaikkea lämpö. Tämä on albumi jonka voisi vaikka soittaa kirpeänä pakkaspäivänä saadakseen veren kiertämään. Vaihteluakin löytyy kiitettävästi, mm. usean eri laulusolistin kautta - mutta äänimaailman kotoisuus ja vetoavuus tekevät tästä ennen kaikkea kokonaisuuden.

Derek Trucks ja vaimonsa Susan Tedeschi ovat jatkaneet soundin kehittämistä hieman modifioituna versiona Tedeschi-Trucks Band-nimen alla, mutta vaikka nekin kuulostavat mukavilta, ne eivät mielestäni yllä lähellekään tämän albumin tasoa. Suurin ero on oikeastaan siinä, että sävellykset eivät nouse samalle tasolle kuin hetkittäin. Soundin vetoavuutta sekään ei tosin vähennä.

161. John Mayer: Battle Studies (2009): Vähemmän on enemmän

John Mayer taitaa olla hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on punnita artisti tuotannon eikä muiden tekemisten perusteella - hän on käsittääkseni ainakin jossakin vaiheessa ollut jonkinlainen pintaliitobaarien pikadeittaaja, liikenteessä aina uusien julkkistypyjen kanssa, eivätkä minua sellaiset kuviot hirveästi kiinnosta, mutta hän tekee hyvää musiikkia - vähäeleisen sielukasta, hyvin sävellettyä, sovitettua, soitettua ja kaiken lisäksi laulettua.

Tämä ei "sielukkuudestaan" huolimatta välttämättä ole vain soulia - vaikka sitäkin löytyy - vaan enemmänkin jonkinlaista blues/soulpohjaista keskitien rockia, joka kyllä välillä nyökkää jopa Jimi Hendrixin suuntaan. Tempot ovat enimmäkseen hitaita tai korkeintaan midsellaisia, ja äänikuva miellyttävän ilmava. Kohokohtiin kuuluu esim. "Heartbreak Warfare", jonka hyvän nimen taakse piiloutuu "piilostadionrokki", ja hiljaa hiipivä "Assassin". En tiedä voiko tätä pitää jonkinlaisena teemalevynä - näiden kahden laulun niinkuin koko lätynkin nimi viittaavat sodankäyntiin, joka tapahtuu nimenomaan ihmissuhteiden alueella, ja tekstit ovat kohtalaisen mietittyjä ja jopa oivaltavia.

Muitakin hyviä lauluja löytyy, mm. "Edge Of Desire", ja vanha kunnon "Crossroads" sulautuu joukkoon saumattomasti - ehkäpä oikeastaan ainoa varaukseni tämän levyn suhteen on sen soundin sujuvuuden, sielukkuuden ja miellyttävyyden saumattomuus; kappaleen vaihtumista toiseen ei aina edes hoksaa sen hellässä huomassa. Kokonaisuutena - ja ehkä nimenomaan sellaisena - se on kuitenkin hyvä, ei vain sisältönsä vuoksi vaan myös siksi, ettei sitä ole tungettu liian täyteen - vähemmän on tässä tapauksessa enemmän.