Vuoden 2009 parhaat

Vuosi on vaihtunut, ja niin on aika pohtia viime vuoden tuomia musiikillisia elämyksiä. Minä sain viime vuonna kuulla paljon hyvää musiikkia, mutta suhteellisen suuri osa siitä oli jo vanhaa kamaa, mm. koska olen alkanut toteuttaa suurta levystöni tietokoneellesiirtämishanketta, ja aloitin sen ysäristä eli 90-luvun levyistäni. Niitähän oli satoja, mutta sen lisäksi huomasin lainaavani kirjastosta lisää voidakseni täydentää tarjontaa. "Vanhoihin" suosikeihin tulen ehkä palaamaan myöhempänä ajankohtana.

Toinen ilmiö, joka on vaikuttanut musiikkikulutukseeni, on Spotifyn hankkiminen. Sitä mukaa kun palvelun tarjonta on parantunut, on minun hengailuni siellä lisääntynyt – mutta täysin myyty en vielä ole, koska työkämppäni verkko-olosuhteet ovat alkeelliset, enkä vielä saa palvelua myöskään autoon; niinpä CD-levy on vielä tänäkin vuonna kova sana. Olosuhteiden kehittyminen on kuitenkin vain ajan kysymys; pian minun on totuttava siihen, että musiikki voi olla hallussa ja tallessa muutenkin kuin levyllä.

Haluan silti vielä käyttää albumia mittayksikkönä, ja nimetä tänä vuonna ilmestyneiden levyjen parhaimmiston sillä varauksella, että kovin moni mielenkiintoinen uutuus on vielä tsekkaamatta. Parhaat vuonna 2009 ilmestyneet albumit minun kirjoissani ovat, satunnaisessa järjestyksessä,

Ebba Forsberg: Ta min vals/Ebba Forsberg sjunger Leonard Cohen

Vanhan mestarin (vaikkakaan ei minun suurimman suosikkini) lauluja esitettyinä tuoreella tavalla, välillä hieman nyrjähtäneesti ja välillä runollisesti, yhden naapurimaamme suurimman äänen, viileän tyylikkään Ebba Forsbergin kantamina.

Carolina Wallin Perez: Pärlor för svin

Toinen coverlevy – minulle entuudestaan tuntematon uusi kyky tekee Kentistä jazzia ja singer-songwriterkamaa, ja avaa monet jo alkuperäisversioina makoisat hitit uuteen lentoon. Jos aiot hankkia vain yhden levyn naapurimaastamme tänä vuonna, unohda ”Röd” ja osta tämä!

Magnus Carlson & The Moonray Quintet

Kolmas ruotsalainen, Weeping Willowsin solisti ja Herra Tyylitaju, ja kolmas coverlevy. Tämä on urkupainoista souljazzia, sointi on kuin jääpala janoon nääntyvän huulilla ja kappalevalinnat mainioita; standardeista Doorsin ”Riders On The Stormiin” ja Paul Wellerin ”You Do Something To Meen”.

Tuomo: Reaches Out For You

Suomen soulmies numero… no, ei Tuomo vielä ohita Niko Ahvosta, mutta tunkee kovasti rinnalle. Ilmaisu on vain laajentunut debyyttiin verrattuna, ja tämä levy soi jo niin rikkaasti että kehitys saisi ensi kerralla jo kääntyä muualle (seuraaja onkin jo kaupoissa...) Ja kieli on hanskassa, yhtä paljon kuin sävellykset ja sanoitukset.

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quintet: Vi sålde våra hemman

Toinen kotimainen, toisella kotimaisella. Emman ääni sopii melkein paremmin tämän jazzillisemman/laulelmamaisemman/kokeellisemman combon sointiin kuin Ensembleen, ja kappalevalinnat ovat hienoja – Ferlintulkinnasta tradiin ”Sollerödanseniin”. Jos tämä levy ei ensikuulemalta aukea, paina repeatia.

Huomaan että listasta tuli vähän "toispuolinen", koska muuallakin kuin Pohjoismaissa tehtiin hyvää musiikkia, mutta nämä nyt vain osuivat kohteeseen parhaiten... pitäisi ehkä miettiä myös sijoja 6-10?

51. Tuomo: My Thing (2007): Suomesta. Svengaa. Englanniksi. Tämä on minunkin juttuni!

Pari vuotta sitten alkoi pääkaupungistamme kuulua kummia; yhtäkkiä skenellä on liuta toimivia, osaavia, uskottavia suomalaisia soulartisteja, jotka hoitavat homman kotiin miltei alkuperäiskansan otteella, ja tämän liudan kärjessä marssii muuan Tuomo Prättälä. Se ei sinänsä enää ihmetä ketään, että Helsingistä löytyy soittajia jotka voisivat toimia vaikkapa Memphisissä, Chicagossa tai vaikkapa Detroitissa, mutta Tuomo hoitaa jopa laulupuolen niin, että sitä sekä kehtaa että tykkää kuunnella.

Minun soultuntemukseni mukaan tämän albumin esikuvat liikkuvat ensi kädessä 70-luvun alkupuoliskossa – joka minusta olikin soulin kultakausi – mutta hyvä musiikki on ajatonta, ja niinpä tämä evy on samalla sekä perinnetietoinen että moderni. Soundi kuulostaa mukavan analogiselta, vaikka soitinarsenaalissa onkin myös modernia osia. Kitaristit näyttävät, mitä rytmikitaran soitto oikein on, koskettimet soivat juuri niin kuin pitääkin, ja komppi seuraa svengaten.

Minun suosikkikappaleitani ovat ”My Thing”, joka on hyvä esimerkki siitä, miten tanssimusiikkikin voi olla dynamiikkaa eikä pelkkää jumputusta, ”Don´t Take It Too Hard”, joka edustaa paahto-osastoa á la Tuomo, mielenkiintoisen tarinan omaava ”Ballroom Girl” sekä ihanan sähköpianoriffin vetämä ”I Won´t Worry”, jonka sanoma on lisäksi jotenkin spot on.

Yksi tämän levyn hyvistä puolista on kuitenkin se, että se kestää kuuntelua myös kokonaisuutena – vaikka kaikki kappaleet eivät täysiä kymppejä olekaan, ne onnistuvat vähintään kuulostamaan sopivan miellyttäviltä ja/tai jännittäviltä jotta välttyy käyttämästä mitään skip-nappia tai vastaavaa – ja se on aika hyvä saavutus miltä tahansa levylle, saati sitten suomalaiselta mutta englanniksi lauletulle soullevylle.