122. Ebba Forsberg: Ta min vals/Sjunger Leonard Cohen (2009): Tämän levyn edessä hiljenen

Mistähän alkaisin? Tietenkin siitä, että harva kappale on kolahtanut niin lujaa heti ensikuulemalta kuin tämän levyn aloitus "Här är det" kun sen toissa syksynä ensi kertaa kuulin. Vieläkin se nostaa ihokarvani pystyy; laulun, kompin ja sävellyksen yhteinen tenho on niin suuri.

Ja koko tämä levy on hyvä. Leonard Cohen ei ole oikeastaan koskaan merkinnyt minulle kovinkaan paljon - ja tiedän hänen olevan artisti joka monille on suoranainen addiktio - mutta jotkut hänen lauluistaan ovat tietenkin ikuisia klassikoita. Ebba Forsberg on puolestaan tehnyt joko omalla nimellä tai duon osana viisi albumia, jotka kaikki ovat vähintään hyviä - mutta yhdistelmä vasta on maaginen. Seuraavaksi aion kaivaa verta nenästäni ja todeta, että herra Cohenin esitykset eivät aina ole olleet sanojen tai sävelen veroisia, mutta tämän levyn kaksi seuraavaa esitystä, "Dansa mig till kärleken" ja "Ta min vals" ovat juuri Ebban versioina todella hyviä - fiksu lukija onkin jo arvannut, mistä alkuperäisesityksistä on kyse. Orkesteri soi kuin ihmisen mieli, hieman waitsisti mutta toisaalta hellästi, ja kaiken yläpuolella leijuu Ebban ääni.

Ja sitten tyrmäys; neljäs biisi on nimeltään "Halleluja" (tässä vaiheessa ei saa enää pisteitä siitä, jos osaa arvata originaalin), ja se on esitys joka oikeassa kohdassa kuultuna liikuttaa minut kyyneliin - ja tiedän muidenkin sitä ihailleen. Tämä lauluhan voisi suosionsa perusteella periaatteessa olla puhkikulunut, mutta oikean esittäjän äänihuulilla se on kuolematon klassikko. Tuossa sointukulussa on sitä jotakin, ja niinkuin olen tainnut jo vihjaista, pidän todella tästä laulajasta.

En viitsi kehua sen enempää, ettei mene loppukin uskottavuus - loputkin laulut ovat vähintään hyviä, ja minulle tuntemattomampi lopetus "Vem genom eld" taas sellainen kokonaisuus, joka monella levyllä olisi kirkas jalokivi mutta tässä yhteydessä "vain" yksi hyvä laulu muiden jatkeena. Voin vain todeta, että olen säännöllisesti palannut tämän levyn pariin koko sen ajan, jonka se on hyllystäni löytynyt - ja se vain paranee.

Vuoden 2009 parhaat

Vuosi on vaihtunut, ja niin on aika pohtia viime vuoden tuomia musiikillisia elämyksiä. Minä sain viime vuonna kuulla paljon hyvää musiikkia, mutta suhteellisen suuri osa siitä oli jo vanhaa kamaa, mm. koska olen alkanut toteuttaa suurta levystöni tietokoneellesiirtämishanketta, ja aloitin sen ysäristä eli 90-luvun levyistäni. Niitähän oli satoja, mutta sen lisäksi huomasin lainaavani kirjastosta lisää voidakseni täydentää tarjontaa. "Vanhoihin" suosikeihin tulen ehkä palaamaan myöhempänä ajankohtana.

Toinen ilmiö, joka on vaikuttanut musiikkikulutukseeni, on Spotifyn hankkiminen. Sitä mukaa kun palvelun tarjonta on parantunut, on minun hengailuni siellä lisääntynyt – mutta täysin myyty en vielä ole, koska työkämppäni verkko-olosuhteet ovat alkeelliset, enkä vielä saa palvelua myöskään autoon; niinpä CD-levy on vielä tänäkin vuonna kova sana. Olosuhteiden kehittyminen on kuitenkin vain ajan kysymys; pian minun on totuttava siihen, että musiikki voi olla hallussa ja tallessa muutenkin kuin levyllä.

Haluan silti vielä käyttää albumia mittayksikkönä, ja nimetä tänä vuonna ilmestyneiden levyjen parhaimmiston sillä varauksella, että kovin moni mielenkiintoinen uutuus on vielä tsekkaamatta. Parhaat vuonna 2009 ilmestyneet albumit minun kirjoissani ovat, satunnaisessa järjestyksessä,

Ebba Forsberg: Ta min vals/Ebba Forsberg sjunger Leonard Cohen

Vanhan mestarin (vaikkakaan ei minun suurimman suosikkini) lauluja esitettyinä tuoreella tavalla, välillä hieman nyrjähtäneesti ja välillä runollisesti, yhden naapurimaamme suurimman äänen, viileän tyylikkään Ebba Forsbergin kantamina.

Carolina Wallin Perez: Pärlor för svin

Toinen coverlevy – minulle entuudestaan tuntematon uusi kyky tekee Kentistä jazzia ja singer-songwriterkamaa, ja avaa monet jo alkuperäisversioina makoisat hitit uuteen lentoon. Jos aiot hankkia vain yhden levyn naapurimaastamme tänä vuonna, unohda ”Röd” ja osta tämä!

Magnus Carlson & The Moonray Quintet

Kolmas ruotsalainen, Weeping Willowsin solisti ja Herra Tyylitaju, ja kolmas coverlevy. Tämä on urkupainoista souljazzia, sointi on kuin jääpala janoon nääntyvän huulilla ja kappalevalinnat mainioita; standardeista Doorsin ”Riders On The Stormiin” ja Paul Wellerin ”You Do Something To Meen”.

Tuomo: Reaches Out For You

Suomen soulmies numero… no, ei Tuomo vielä ohita Niko Ahvosta, mutta tunkee kovasti rinnalle. Ilmaisu on vain laajentunut debyyttiin verrattuna, ja tämä levy soi jo niin rikkaasti että kehitys saisi ensi kerralla jo kääntyä muualle (seuraaja onkin jo kaupoissa...) Ja kieli on hanskassa, yhtä paljon kuin sävellykset ja sanoitukset.

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quintet: Vi sålde våra hemman

Toinen kotimainen, toisella kotimaisella. Emman ääni sopii melkein paremmin tämän jazzillisemman/laulelmamaisemman/kokeellisemman combon sointiin kuin Ensembleen, ja kappalevalinnat ovat hienoja – Ferlintulkinnasta tradiin ”Sollerödanseniin”. Jos tämä levy ei ensikuulemalta aukea, paina repeatia.

Huomaan että listasta tuli vähän "toispuolinen", koska muuallakin kuin Pohjoismaissa tehtiin hyvää musiikkia, mutta nämä nyt vain osuivat kohteeseen parhaiten... pitäisi ehkä miettiä myös sijoja 6-10?

33. Ebba Forsberg: Been There (1998): Viileän Pohjolan popmusiikkia

Tämä levy maksoi aikanaan (markka-aikaan siis) kaksikymppiä erään vaasalaisen valokuvausliikkeen (!) hyvinvarustetussa levyhyllyssä – ja se tarttui plakkariin, koska Ebba Forsberg oli toiminut mm. taustalaulajana suosikkieni Peter LeMarcin ja Eldkvarnin levyillä, joiden yhteinen nimittäjä oli, että ne edustivat ns. pysyviä arvoja popmusiikissa (tai konservatismia, miten sen nyt ottaakaan)... hyviä sävellyksiä ja sanoituksia, oikeita soittimia ja kekseliäitä sovituksia, ja niinpä ajattelin tämän neidin oman levyn jatkavan samaa linjaa.

Enkä pettynyt. Tämä on ajatonta singer-songwriterkamaa kevyen ysäristetyssä kuosissa. Ebban laulu ja piano ovat etualalla, tempot useimmiten hitaita tai korkeintaan keskisellaisia; suoranaista rokkaamista ei kuulla, vaikka kitarakin kuuluu soitinvalikoimaan. Tekstimaailma on ikäänkuin melankolisen mietiskelevä; tämä on jotenkin surumielinen, mutta ei toivoton levy – tavallaan tämä edustaa sitä, mkitä blues minulle tarkoittaa; puhdistautumista ilmaisun kautta.

Tämä on kohtuullisen tasainen levy, olematta silti tasapaksu; varsinaisesti huonoja kappaleita ei ole, mutta muutama oikein hyvä nousee esiin, etupäässä hitaampia: ”Most Of All”, jossa äänijänteitä saa venyttää kunnolla – ja Ebban ääni kuuluu mielestäni niihin ”hauraisiin mutta voimakkaisiin”, jotka pystyvät koko skaalaan kuiskauksesta huutoon ilman että linja kärsii. Toinen kohokohta on päätösbiisi ”Didn´t Treat Me Right”, joka vispiläkomppeineen on kuin bluesklubin valomerkin ääniraita.

Suosikkikappaleeni on balladi sekin, ”Hold Me”, joka on oikein hyvä kiteytys tilanteesta, jossa esim. epäonnistuneen suhteen jälkeen mietitään mitä sitten tulee. Se olisi voinut olla megahitti, jos sen olisi esittänyt joku jo ennestään maailmankuulu laulajatar, mutta hyvä näin; kunnon popnörttinä tunnen tiettyä tyydytystä siitä, että minun suosikkini ovat harvojen herkkua.

Tässäkin tapauksessa olisi voinut käydä toisin – tämä levy poimittiin Madonnan Maverick-levymerkille ja julkaistiin kansainvälisesti myönteisten arvioiden siivittämänä, mutta ilmeisesti menekki ei kuitenkaan vastannut odotuksia, koska Ebba Forsbergin myöhemmät kaksi levyä on julkaistu Ruotsissa, viimeisin (2006) käsittääkseni jopa omakustanteena. Nekin ovat hyviä levyjä, mutta tämä vie kyllä potin minun kirjoissani. Viileän Pohjolan popmusiikkia, ikäänkuin valoisan mutta kylmän, kaihoisan kesäyön äänimaailma...