Populaarimusiikki on siitä ihmeellinen taiteenlaji, ettei siinä välttämättä ole rajoja esim.kulttuurien tai kansakuntien välillä, eikä näin ollen olekaan mikään ihme esim. se, että yhden modernin popsoulin mestariteoksista teki Ruotsissa asuva kurdineitonen - tosin juuri ruotsalainen soulmaailma on hyvinkin mielenkiintoinen sekoitus etnisiä taustoja eri puolilta maailmaa, ja sama saattaa hyvinkin päteä monissa muissa Euroopan maissa.
Minua miellyttää tässä albumissa melkein kaikki. Yhdestätoista kappaleesta ainakin puolet jää soimaan päähän jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla, soitto on vivahteikasta, bändin sointi miellyttävän vanhakantainen ja laulu ilmeikästä. Kappaleista useimmat liikkuvat keskitempoalueella, mutta sisällöllinen variaatio on silti kiitettävä. Parhaita ovat esim. ”Not Directly”, maukkaalla kitaravallilla kuorrutettu ”I´m Sorry”, hymnimäinen ”Could It Be” ja miedosti koneistettu ”No Room For Love”.
Artistin tausta ei suoranaisesti kuulu musiikista muuten kuin jonkinlaisina vivahteina tai viitteinä, jotka tuovat mukavaa lisämaustetta keittoon – ja mahdollisesti yleisilmeenä: jonkinlainen yhteinen nimittäjä on myös Dilban ikäänkuin mietiskelevä ote sanoittajana. Tältä levyltä ei löydy kutukujertelua tai vastaavaa, pikemminkin hieman melankoliaan taipuvaa pohdintaa – ilmankos se iskee allekirjoittaneeseen suomalais-ugrilaisen raskasmielisyyden edustajana. En tiedä, voiko sitä mitenkään johtaa etnisestä taustasta tai kulttuuriperinnöstä, mutta lopputulos on minun korvissani mielenkiintoinen sekoitus ”itää ja länttä”.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti