Kun tämän päivän Suomirockin kummeja listataan, on helppoa unohtaa että Juicen, Daven ja Hectorin lisäksi uraa vielä tällä vuosituhannella on jatkanut myöskin Maarit, ja toisin kuin esim. herroilla Leskinen ja Harma tuotannon laatu on pysynyt tasakorkeana ellei peräti noussut. Tällä hetkellä hän taitaa olla suomalaisen soulin Grand Old Lady, diiva numero yksi.
Yksi hänen pitkän uransa kohokohdista on ”Metsän tyttö”, joka on eräänlainen peili hänen koko tuotannostaan, ainakin niin kuin minä sen tunnen. Soundi on samalla tätä päivää ja ajaton – niinkuin hänen soundinsa oli 70-luvulla, ja niinkuin se on tänäänkin – kappaleet ovat hyviä, juurtuneita souliin ja klassiseen rockiin (onkohan aviomies/kapellimestari Samilla sormensa pelissä), ja ääni on se sama ainutlaatuinen –tällaista fraseerausta ei taida olla kenelläkään muulla.
Hyvää löytyy moneen eri makuun. Aloitus ”Uinuu saan” on sitä soulimpaa päätä, loppupuolen ”Pimeään jään” rockimpi veto. Balladit ”Veljeni” ja ”Taivaanmaalaaja” ovat paitsi hyvinkin kauniita esityksiä, myös kiihkottomia kommentteja vaikeista asioista. Nimikappaleessa on jopa jonkinlaista kansanlaulun kaikua. Minun suurin suosikkini tässä joukossa on silti ”Ihmeiden päivä”, kaihoisasti kaikuva hidas mutta raskaahko esitys, jonka sävelessä on jotakin ajatonta – hups, taas kerran tuo sana. Vaan enpähän keksi parempaakaan...
Palaan vielä äänimaailmaan, maukkaaseen soittoon ja soittamattomuuteen, sovitusten loistoon, ja sitten siihen äänenkäyttöön, joka tosin pitemmän päälle voi olla vähän liikaa, mutta tällaisina LP:n mittaisina annoksina menee allekirjoittaneeseen täydestä. Jos Maarit olisi syntynyt jenkeissä, hän voisi olla maailmantähti – mutta musiikillisesti tämä kotimainen versio riittää mainiosti, eikä meidän tarvitse kärsiä mistään idioottiduetoista rap-tähtien kanssa.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti