sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

191. Dawson: Sateenkaaren tällä puolen (1982): Meri-Lapin Thin Lizzy

1980-luvun alussa innostuin hetkellisesti suomalaisesta hevistä, hankittuani ensin Zero Ninen loistavan debyyttialbumin Visions, Scenes And Dreams. Seuraavat kokemukset olivat vähemmän innostavia - Iron Cross ja Sarcofagus tulevat nyt mieleen, muut ovat painuneet armeliaasti unholaan - mutta yksi poikkeuskin löytyi. Kaiken lisäksi taisin lukea tästä levystä jostain Yhteishyvän kaltaisesta julkaisusta (miten sitä ylipäätänsä pystyi elämään ilman nettiä?). Oli miten oli, se tuli poimittua plakkariin jostakin levykaupasta.

Ja - yllätys - tämä olikin ihan hyvä levy. Paria hieman kornimpaa tekelettä lukuunottamatta biisit ovat ihan hyviä - etunenässä menopalat kuten A-puolen sarja "Kuka meitä kuuntelee", "Ismon yksikielinen" ja "Suuri sirkus", joissa kulkevat kompit yhdistyvät pätevään laulusuoritukseen ja bändin tavaramerkkiin eli kaksoiskitarointiin Thin Lizzyn tapaan - lainattu hyvä konsti on joskus parempi kuin huono oma. Samanlaista menoa edustavat myös esim. B-puolen "Kuume" ja "Noora".

Hitaat kappaleet eivät oikein istu tässä yhteydessä - mutta sekin kuuluu genreen; varsinkin näin keski-iässä kuunneltuina nuoruuteni suosikkihevilevyjen heikointa antia ovat usein juuri ne herkempää puolta tavoitelleet esitykset, joissa tekstien korniutta ei kompensoinut vauhti ja svengi, vaan siirappi pääsi valumaan myös soundimaailmaan. Tämä oli usein ongelma etupäässä ns. nuoriso-orkestereille; vanhemmat patut osasivat usein pelastaa kokonaisuuden pistämällä hieman elämänkokemusta peliin.

Se ei kuitenkaan vähennä juuri tämän levyn tärkeintä ansiota: Se on parhaimmillaan menevää, hyvältä kuulostavaa suomalaista raskasta rockia, joka pistää puntin lepattamaan kuin Perämereltä Kemiin iskevä puhuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti