Robin Trower kuuluu niihin pitkän linjan artisteihin, joiden tuotantoa olen kuullut vain palan sieltä ja toisen täältä, ja joita kuulemani perusteella arvostan suurestikin - mutta jotka levyhyllyssäni ovat aliedustettuja. Minulla taitaa olla pari sellaista Procol Harumin lättyä joilla hän on mukana, jonkinlainen kokoelma hänen soolotuotantonsa alkuvuosilta, ja sitten tämä levy, jota ei yleisesti ottaen kai pidetä minään huipputeoksena. Minä kyllä pidän siitä silti, niinkuin ehkä arvata saattaa koska siitä tässä vaahtoan.
Mitä tämä on? Bluesahtavaa hard rockia, jossa on paljon kitaraa, komeaa laulua (Davey Pattison - tässä vaiheessa James Dewar ei ollut enää kuvioissa, eikä kitaristimme ollut vielä itse astunut mikin ääreen), hyviä sävellyksiä ja kohtalaista sovittamista ja tuotantoa. Kohtalaista, koska musiikista kuuluu välillä hieman liikaa radiohakuisuutta ja 1980-luvun peruja olevaa elektronista pintaloistoa - mutta toisaalta tämä on eräänlainen aikakautensa kuva nimenomaan äänimaisemansa vuoksi. Toisaalta soundi on jämerämpi kuin joillain hänen "eteerisen bluesahtavilla" 70-luvun klassikoillaan, mikä sopii minulle hyvin - ja hyvä AOR:kin uppoaa minuun.
Biiseistä mainittakoon vaikka maistuva avauskaksikko "Sea Of Love" ja "Under The Gun", jotka molemmat ovat tällaisen bluespohjaisen stadionrockin kelpo edustajia, sekä tunnelmalliset balladit "(I Would) Still Be Here For You" ja "If You Really Want To Find Love", joiden sinisävyiset sävelkulut hivelevät minun korvaani - ja myönnettävä on, että mies on kitaristina enemmän kuin paikallaan. Ja vaikka mitään yksittäistä kuolematonta mestariteosta ei ehkä löydy, niin toisaalta tämän levyn "alin taso" on korkea - tämä soi komeasti alusta loppuun.
Tietyllä tavalla on harmillista, että hän on saanut nauttia urallaan enimmäkseen kulttisankarin statuksesta - ehkä koska hänestä jo varhain tuli legenda, ja koska hän ilmeisesti aika pitkälle on vaalinut oikeuttaan soittaa mitä haluaa - mutta toisaalta tällainen varjoissa lymyilevä legenda sopii hyvin minun hieman elitistiseen popkulutusprofiiliini, niin kauan kuin sentään saan joitain hänen levyjään joskus käsiini.
Jälkihuomautus: Viisi vuotta myöhemmin minulla on hyllyssä myös rivi hänen 70-luvun levyjään, ja nykyisin tuo "eteerinen bluesahtavuus" kuuluu ehkä lempisoundeihini. Toisaalta olen kuullut myös pari hänen 2010-luvun levyään, ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Robin Trowerin linja pitää.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti