Tähän bändiin hurahdin sosiaalisen median kautta - Facebookin CD Soi-ryhmässä kehuttiin Whitehorsea, minä guugletin ja sitten kävi ns. vanhanaikaisesti. Whitehorse on yhtä kuin kanadalainen muusikko/lauluntekijäpariskunta Melissa McClelland ja Luke Doucet, joilla on takanaan/menossa myös omat uransa, mutta jotka 2010-luvulla ovat tehneet musiikkia yhdessä tämän nimen alla.
Ja tämä on suorastaan hurmaavaa. Lähtökohta on jonkunlainen "popmusiikki kohtaa americanan" (tai ehkä canadianan?), eli hyviä biisejä, joita koristaa kohtalaisen puhdas äänikuva - välillä hieman Waitsmaisesti koliseva ja ennen kaikkea ilmiömäinen sävellyskorva - välillä joku sävelkulku menee suoraan hermoon. "Devil´s Got A Gun" on esimerkki sävelmästä, joka istuu ensi kuulemalta.
Sovituksia koristavat pienet jipot kuten ovela taustalaulu tai vaikkapa "Janen" funky bassokulku - ja Doucetin kitara, joka maustaa biisejä ottamatta liikaa tilaa.
Tekstit ovat hyviä - niissä on usein hieman vaihtoehtoisia näkökulmia ja tarinankulkuja, vaikka tematiikka pyöriikin pääosin ihmiskohtaloissa je eritoten - suhteissa. Hyvä esimerkki on esim. avaus "Achilles´ Desire". Kaikkein paras yksityiskohta on kuitenkin pariskunnan äänenkäyttö. Melissa McClellandin laulu on kuin tehty tällaiseen musiikkiin - se ilmentää onnea ja alakuloa pienin äänenpainoin - eikä Doucetkaan ole toivoton, vaikka ei ihan ylläkään samoin korkeuksiin. Sen sijaan he laulavat loistavasti yhteen, ja käyttävät erilaisia vuorolauluratkaisuja silloin kun tarina sitä vaatii.
Kehun nyt tämän levyn, koska kuulin sen ensimmäisenä - mutta Whitehorse on tehnyt sen lisäksi kaksi pitkääsoittoa ja kolme EP:tä kehittäen ilmaisuaan - ja paikoitellen lisäksi tulkiten muiden biisejä hyvinkin valloittavasti. Ja nyt löysin vielä herrasväen soololevyt vuosilta ennen Whitehorsen muodostamista; nekin ovat valmista kamaa, joten tähän Kanadan magiaan tulen luultavasti piakkoin palaamaan.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti