334. Lilly Hiatt: Royal Blue (2015): Hyvä perimä mutta omat eväät

Hoidetaan pakollinen toteamus ensin pois alta; Lilly Hiattin isä on tietenkin John Hiatt, joka minun kirjoissani on yksi popmusiikin parhaista lauluntekijöistä, ja sen lisäksi omien biisiensä loistava tulkki. Niinpä oli vain loogista tsekata mitä hänen tyttärensä saa aikaan, kun kerran päättää lähteä samalle alalle. Ja kas, hän on tähän mennessä tehnyt kolme albumillista loistavaa musiikkia, hyvin pitkälle samoin eväin kuin isänsä - eli hyviä tekstejä ja sävellyksiä hyvin laulettuina ja soitettuina, mutta tietenkin naisnäkökulmasta. Ja oli se sitten perimää tai omaa osaamista, niin Hiattin suvun asema laulunteon huipulla on turvattu.

Homman nimi on käsittääkseni americana - juurimusiikkia kohtalaisen perinteisellä combolla esitettynä. Välillä mennään vähän kantrimmin, välillä kuosi on selvää rockia - mutta tällaiset määritelmät ovat makuasioita. Sovitukset ovat kohtalaisen pelkistettyjä; välillä väriä antaa mielestäni monipuolinen ja sävykäs kitarointi, välillä hienovaraiset koskettimet. Välillä menoa ryydittää jopa inhoamani pedal steel, mutta senkin kestää kun kokonaisuus toimii. Äänikuvassa on välillä sellaista karua melankoliaa, joka iskee suomalaiseen kuuntelijaan - mutta Hiatt ei sorru vellontaan, vaan suunta on aina eteenpäin.

Minusta pääosassa ovat silti tekstit ja laulu; ne kertovat lähinnä elämän ja ihmissuhteiden ongelmallisista puolista. Osittain ne taitavat olla omaelämänkerrallisia; aivan kuin isänsäkin kolmikymppisenä, Lilly Hiatt taisteli tämän levyn teon aikana alkoholiongelman kanssa, eikä muusikon elämä ilmeisesti helpota parisuhteiden ylläpitämistä. Vaikeaa on nostaa esiin yksittäisiä biisejä, mutta tunnelmallinen "Heart Attack", vauhdikkaasti etenevä "Machine" ja lakoninen "Too Bad" nousevat ainakin esiin - samoin ovelasti muotoiltu "Jesus Would´ve Let Me Pick The Restaurant". Ja pitää vielä todeta, että tämä on sellainen levy, jolta eri kerroilla nousevat esiin eri biisit.

Ja "Royal Blue" on siis hänen toinen albuminsa; kolmas, "Trinity Lane", ilmestyi juuri, ja ensikuulemalta se on vähintään samaa tasoa kuin tämä - mutta perinteiseen tapaan haluan kerätä hieman enemmän kokemusta ennenkuin kehun senkin.