363. Van Morrison: The Philosopher´s Stone (1971-88/1998): Arkistojen aarre, vol 1

Van Morrison, ehkä suurin musiikillinen idolini, julkaisi aivan hiljattain kolmannen albumillisen uutta musiikkia alle vuoden sisään - ja kaiketi 39:nnen kaiken kaikkiaan - joten hänen kataloginsa kuulunee musiikkimaailman laajempaan päähän. Vaikka en välitä ihan kaikista hänen levyistään, suurin osa on silti ollut hyviä tai jopa loistavia - ja muistakin kuulee sen, että Van the Man seuraa tiukasti tähteään vilkuilematta sivuilleen. Kaiken tämän tietäen on hämmentävää, että hän on ehtinyt tehdä myös kamaa joka ei ole kelvannut julkaistavaksi - ja joka kaiken lisäksi on vähintään yhtä hyvää kuin varsinaisille levyille päätynyt materiaali.

Varsinkin tämän tuplan ensimmäiseltä levytä löytyvä biisirykelmä - kestoltaan hyvinkin albumillinen musiikkia - on paitsi tyypillistä 70-luvun Morrisonia, myös aivan loistavaa. Välillä, kuten "Not Supposed To Break Down", jazzpohjainen soitto vie ajatukset "Astral Weeksiin", kun taas torvet ja kuoro sekä hieman tiukempi muoto vievät esim. "Laughing In The Windin" "Moondancen" maisemiin.

"Try For Sleep" kuuluu miehen vetoavimpiin balladeihin, ja falsettivoittoinen laulu voittaa jonkun Mick Jaggerin 6-0 - en sinänsä ole kiinnostunut vertailuista, mutta molemmat ovat tehneet pitkän uran nimenomaan juurimusiikin tulkkeina, ja tämä biisi voisi olla joltain Stonesin 70-luvun albumilta. "Twilight Zone" vie tämän osaston vieläkin syvemmälle yöhön; piano, rytmiryhmä ja miehemme tilitys. Mehevää menoa, vaikka ei ihan joka tilanteeseen ehkä sovikaan.

Välillä soundi on silkkaa bluesia, kuten "Foggy Mountain Top", kun taas "Naked In The Jungle" on kuin New Orleansista repäisty, ja pistää puntin väkisinkin vipattamaan. Hieman myöhemmin (?) levytetyt B-puolen "John Henry" ja "Western Plain" vievät nimenomaan funkpuolta vielä kauemmas - tämä vasta on tanssimusiikkia. Kysymysmerkki tulee siitä, ettei minulla juuri nyt ole levyn kansivihkosta käsillä, vaan vetäisen nämä tiedot ulkomuistista.

Suurin osa biiseistä on entuudestaan virallisesti julkaisematonta kamaa, joskin eri versioita on pyörinyt bootlegeina, mutta mukana on muutamia vaihtoehtoisia tai varhaisia versioita sittemmin julkaisuista kappaleista. "Real Real Gone" on tässä vielä soulimpi kuin "Enlightenment"-albumilla kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu versio, kun taas "Wonderful Remark", joka muistaakseni kuuli päivänvalon 80-luvun alussa jollain soundtracklevyllä, on tässä pitempi ja maanläheisempi.

Levyn loppupuolella on pari hieman hutaistumman oloista vetoa 80-luvulta - sekin sopii kuvaani siitä, että Van oli silloin hieman enemmän pihalla kuin kultaisella 70-luvulla. Se ei silti vähennä kokonaisuuden loistavuutta. Ja kun tämä 20 vuotta sitten ilmestyi, moni kiinnittu huomiota nimen alaotsikkoon - tämä oli ilmeisesti jonkinlainen "vol. 1". Eli jatkoa odotellessa...

Maailman paras levy 1998

Olen varmaan kehunut täällä kirjastolaitostamme jo aikaisemminkin, mutta näinä synkkinä aikoina on kyllä syytä pitää hyvien julkisten palvelujen lippua korkealla, joten antaa mennä: 1990-luvulla Turussa sekä 2000-luvulla Vaasan ja Tampereen alueilla asuessani ovat paikalliset kirjastot toimineet ehkä tärkeimpänä musiikillisena innoituskanavanani. Suuremmissa kaupungeissa on ehkä paremmat rahkeet, mutta haluan erityisesti nostaa esille myös Mustasaaren ja Ylöjärven kirjastot valikoimien, palvelun ja asenteen vuoksi.

En esimerkiksi nyt muista, mistä kirjastosta vuonna 1998 kannoin kotiin Radio Kings-nimisen amerikkalaisen bluesbändin albumin "Money Road" - mutta olen aika varma siitä, etten olisi sitä muualta hoksannut. Nyttemmin se löytyy hyllystäni ihan ostettuna versiona, samoin kuin aika moni muu enemmän tai vähemmän tuntematon blues-, soul- tai folklevy joka ensin tuli lainattua kokeeksi.

Albumi on ihan hyvä kokonaisuutenakin, mutta yli muiden esitysten nousee hidas blueshymni "My Day Of Reckoning (Has Finally Come)", joka on täydellinen yhdistelmä hyvää sävelmää, taidokasta soittoa ja laulaja Brian Templetonin intensiivistä tulkintaa - mutta ei ylitulkintaa, vaan nimenomaan sitä pidäteltyä voimaa joka oikein käsiteltynä voi johtaa suuriin musiikillisiin elämyksiin.

Vuonna 1998 ilmestyi kaikenlaista hyvää musiikkia, mutta kaikkein paras albumi oli oikeastaan kokoelma, jonka kappaleista suurin osa äänitettiin jo 70-luvulla. Van Morrisonin julkaisemattomat nauhat olivat kyllä jo kierrelleet kaikenlaisilla bootlegeillä, joten "The Philosopher´s Stone" oli kaiketi jonkinlainen vastaveto musiikkibisnekseen muutenkin tympääntyneeltä bardiltamme.

Suuri osa levyn sisällöstä oli vuosilta 1974-76, jolloin Van "Veedon Fleece"-ja "A Period Of Transition"-albumien välissä hyllytti ainakin kaksi levytyshanketta aika lailla loppumetreillä, eikä asiaa voi kuin ihmetellä jälkikäteen; vaikka hänen 70-luvun levytyksensä järjestään ovat laadukkaita, tämän kokoelman kappaleista saisi helposti kokoon kokonaisuuden joka on mitä tahansa yksittäistä ilmestynyttä albumia parempi - joskin minuin on myönnettävä, etten tarkkaan tiedä kuinka kattava tämä julkaisu on. Ilmeisesti tämä ainakin kokoaa sellaiset kappaleet, joita hän ei ole julkaissut muussa muodossa - mutta mukana on myös aikaisia tai vaihtoehtoisia versioita myöhemmin eri levyille päässeistä kappaleista.

Jos rytmimusiikista puhutaan, Van Morrison ei ole koskaan tehnyt mitään niin tyrmäävää kuin "Naked In The Jungle", "John Henry" tai "Western Plain" tällä kokoelmalla - jos taas mennään hänen "tavanomaisempaan tajunnanvirtaansa", esim "Contemplation Rose" ja "Madame Joy" ovat ihan huippuluokkaa. Mielenkiintoisia ovat myös nuo varhaisemmat versiot myöhemmin julkaistuista biiseistä, esimerkkeinä vaikkapa "Wonderful Remark" ja "Real Real Gone". Pari yhdentekevääkin juttua löytyy - lähinnä 80-luvulta - mutta yli kahden tunnin tuplalla se ei ole ihme eikä mikään.

Kaiken lisäksi levyn kannessa muistaakseni annetaan ymmärtää sen olevan "The Unreleased Tapes, volume 1" - nyt, 17 vuotta myöhemmin, odotan vieläkin mielenkiinnolla mahdollisia jatko-osia...