Van Morrison, ehkä suurin musiikillinen idolini, julkaisi aivan hiljattain kolmannen albumillisen uutta musiikkia alle vuoden sisään - ja kaiketi 39:nnen kaiken kaikkiaan - joten hänen kataloginsa kuulunee musiikkimaailman laajempaan päähän. Vaikka en välitä ihan kaikista hänen levyistään, suurin osa on silti ollut hyviä tai jopa loistavia - ja muistakin kuulee sen, että Van the Man seuraa tiukasti tähteään vilkuilematta sivuilleen. Kaiken tämän tietäen on hämmentävää, että hän on ehtinyt tehdä myös kamaa joka ei ole kelvannut julkaistavaksi - ja joka kaiken lisäksi on vähintään yhtä hyvää kuin varsinaisille levyille päätynyt materiaali.
Varsinkin tämän tuplan ensimmäiseltä levytä löytyvä biisirykelmä - kestoltaan hyvinkin albumillinen musiikkia - on paitsi tyypillistä 70-luvun Morrisonia, myös aivan loistavaa. Välillä, kuten "Not Supposed To Break Down", jazzpohjainen soitto vie ajatukset "Astral Weeksiin", kun taas torvet ja kuoro sekä hieman tiukempi muoto vievät esim. "Laughing In The Windin" "Moondancen" maisemiin.
"Try For Sleep" kuuluu miehen vetoavimpiin balladeihin, ja falsettivoittoinen laulu voittaa jonkun Mick Jaggerin 6-0 - en sinänsä ole kiinnostunut vertailuista, mutta molemmat ovat tehneet pitkän uran nimenomaan juurimusiikin tulkkeina, ja tämä biisi voisi olla joltain Stonesin 70-luvun albumilta. "Twilight Zone" vie tämän osaston vieläkin syvemmälle yöhön; piano, rytmiryhmä ja miehemme tilitys. Mehevää menoa, vaikka ei ihan joka tilanteeseen ehkä sovikaan.
Välillä soundi on silkkaa bluesia, kuten "Foggy Mountain Top", kun taas "Naked In The Jungle" on kuin New Orleansista repäisty, ja pistää puntin väkisinkin vipattamaan. Hieman myöhemmin (?) levytetyt B-puolen "John Henry" ja "Western Plain" vievät nimenomaan funkpuolta vielä kauemmas - tämä vasta on tanssimusiikkia. Kysymysmerkki tulee siitä, ettei minulla juuri nyt ole levyn kansivihkosta käsillä, vaan vetäisen nämä tiedot ulkomuistista.
Suurin osa biiseistä on entuudestaan virallisesti julkaisematonta kamaa, joskin eri versioita on pyörinyt bootlegeina, mutta mukana on muutamia vaihtoehtoisia tai varhaisia versioita sittemmin julkaisuista kappaleista. "Real Real Gone" on tässä vielä soulimpi kuin "Enlightenment"-albumilla kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu versio, kun taas "Wonderful Remark", joka muistaakseni kuuli päivänvalon 80-luvun alussa jollain soundtracklevyllä, on tässä pitempi ja maanläheisempi.
Levyn loppupuolella on pari hieman hutaistumman oloista vetoa 80-luvulta - sekin sopii kuvaani siitä, että Van oli silloin hieman enemmän pihalla kuin kultaisella 70-luvulla. Se ei silti vähennä kokonaisuuden loistavuutta. Ja kun tämä 20 vuotta sitten ilmestyi, moni kiinnittu huomiota nimen alaotsikkoon - tämä oli ilmeisesti jonkinlainen "vol. 1". Eli jatkoa odotellessa...
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti