tiistai 18. toukokuuta 2010

97. Def Leppard: Yeah! (2006): Taiteesta viis, nyt rokataan!

Coverlevyjä pidetään ainakin kriitikkopiireissä kai jonkinlaisena hätäratkaisuna sellaisille artisteille, joiden taiteellinen luovuus on sipissä tai levymyynti muuten nuupahtanut, mutta minusta ne ovat yleensä aika hauskoja – ja jotkut, esim. tämä, jopa loistavia. Homman nimi on selvä: Hevibändi, jonka jäsenet olivat 70-luvulla teini-ikäisiä, soittaa läpi omien nuoruusvuosiensa suosikkibiisejä ilolla ja räimeellä. Itse en ole Leppardia juurikaan kuunnellut, mutta jätkillä on ainakin aika hyvä musiikkimaku, joskin ehkä ajallisesti hieman rajoittunut koska valtaosa esityksistä on juuri 70-luvun alkupuoliskolta.

Kaikki esitykset eivät ole minulle tuttuja, saati sitten rakkaita, alkuperäisversioina, mutta levyn kaksi kohokohtaa ovat juuri niitä lauluja, joita rakastan originaaleina; Kinksin ”Waterloo Sunset” päivitetään täyteläiseksi rockballadiksi, jossa Ray Daviesin nostalginen tunnelmapala saa hyvinkin leppardmaisen powerkuorrutuksen, ilman että se tuntuisi tyhmältä tai ulkolukuiselta. Toisaalta Thin Lizzyn ”Don´t Believe A Word” on miltei hiilikopio alkuperäisesityksestä, ja toimii ehkä juuri siksi kuin tauti. Kokonaista levyllistä yksi yhteen tehtyjä versioita ei ehkä viitsisi kuunnella, mutta kahden ja puolen minuutin annoksina se käy kuin tanssi.

Nämä ovat ehkä hieman huonoja esimerkkejä levyn linjasta sikäli, että pääosa kappaleista on juuri 70-luvun alkupuolen glamrockia, kun taas nämä kaksi eivät sitä ole, mutta toisaalta levy kokonaisuutena toimii, koska Def Leppard tekee biiseistä itsensä kuuloisia – eikä 2000-luvun DL välttämättä ole ollenkaan huono jatke glamnimille kuten Faces, T-Rex tai Roxy Music – kuunnelkaapa ”Street Life” tai ”20th Century Boy” ja sitten joku Leppardin oma biisi vaikkapa kaksi vuotta tämän jälkeen julkaistulta ”Sparkle Lounge”-levyltä.

Ja ennen kaikkea tämä levy rokkaa. Tuoreesti, päällekäyvästi, äänekkäästi – ehkä enemmän neli- kuin kaksikymppisille suunnattuna, mutta ainakin allekirjoittaneeseen upoten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti