perjantai 22. maaliskuuta 2013

193. Hedningarna: Trä (1994): Pohjoismainen yhteistyö ja avunanto

Värttinä asetti aikanaan "uuden kansanmusiikin" riman aika korkealle julkaistessaan "Oi Dai"-albumin - tällaisen popnörtin korvissa viimeisen niitin hienoon kokonaisuuteen löi täyteläinen tuotanto, joka ei aina ole kansanmusiikkilevytysten vahva puoli - mutta vain vähän myöhemmin toinen kansanmusiikkibändi pani tavallaan vielä paremmaksi - ja vielä ruotsalainen sellainen, tosin hyvinkin suomalaisin avuin. Kolmen ruotsalaismörököllin ja kahden suomalaisen laulajan, Sanna Kurki-Suonion ja Tellu Paulaston, yhdistelmä loi albumillisen hämmästyttävää musiikkia.

Niin, ja ne määritelmät. Pelkkä viulunsoitto tai poljento ei tee musiikista välttämättä kansanmusiikkia - ja joku voisi väittää päivän hittien olevan sitä oikeaa kansanmusiikkia - ja toisaalta esim. tämän levyn "Min skog" örinöineen ja moottorisahaintroineen (!) voisi olla vaikka jonkun alalajin metallia. Oikeastaan kyllä Sielun Veljet on vielä parempi vertailukohde - ja syntikkarummut kumisevat. Olisiko tämä jotain metsäteollisuusmetallia?

Muutenkin tämän levyn meno on aika rehevää - kuunnelkaapa vaikka "Såglåtenin" viehkoa viettelystä tai "Pornopolskan" vauhtia ja vaarallisia tilanteita - mutta eteerisempiäkin hetkiä löytyy. "Vargtimmen" on vetoava esitys - joskaan bändin miehet eivät laulusolisteina pärjää yhtä hyvin kuin naiset - ja lopetus "Tina vieri" on jonkinlaista maailmanmusiikkia. Suurin yksittäinen suosikkibiisini on "Gorrlaus", joka on jonkinlainen yöllinen ratsastusretki (itse asiassa tähänkin tekstiin voinee halutessaan lukea kaikenlaisia vihjailuja) joka kulkee kuin juna.

Itse asiassa tämä albumi on kokonaisuutena vähän vähemmän kuin osiensa summa - ainakin joskus tuntuu siltä kuin se kutittaisi aisteja liikaakin - mutta se on yhtä kaikki pohjoismaista yhteistyötä ja avunantoa parhaimmillaan, ylväästi omilla jaloillaan seisova määritelmiä uhmaava taideteos. Klassista kamaa, ainakin sopivassa mielentilassa nautittuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti