219. Eppu Normaali: Tie vie (1982): Ramonesista Jethro Tulliksi

Olen viime päivinä soitellut autossa sekalaista Eppu Normaalia, ja tullut taas miettineeksi miten mielenkiintoista on, että Eput muuttuivat jopa levy levyltä noin vuoteen 1985 ja "Kahdeksanteen ihmeeseen", mutta sen jälkeen ovat kuulostaneet periaatteessa samalta pian kolmenkymmenen vuoden ajan. Ja vaikka varsinkin "Imperiumin vastaisku" oli todella kova levy, osuivat bändin suurimmat tähtihetket silti tuohon kehitysvaiheeseen.

Odotukset "Cocktail Barin" jälkeen eivät olleet korkealla, mutta muistan vieläkin miten leuka loksahti kun kuulin ensi kertaa "Murheellisten laulujen maan" - se oli täystyrmäys koska siinä oli hyvä teksti, hieno sävel ja loistava joskin täysin epäeppumainen sovitus pianoineen. Kun sitten sain käsiini itse LP:n, oli hienoa huomata miten sama meno jatkui - ilmavat ja kekseliäät sovitukset jotka silti myös rokkasivat, mielenkiintoiset sävellykset ja tekstit jotka osoittivat Martti Syrjän olevan varteenotettava tarinankertoja. Sen lisäksi hän lauloi komeammin kuin koskaan - miehekkäästi mutta sävykkäästi, ilman sitä jollottavaa sävyä joka hieman verottaa myöhempien hittilevyjen arvoa.

Koko A-puoli on yhtä juhlaa; avauksen jälkeinen "Kuulen parran kasvun" on mielenkiintoinen kasvutarina, "Jackpot" niin lähellä balladia kuin uusi aalto vuonna 1982 saattoi tulla, kauniine teksteineen, "Jumalan poika" hyvin eppumainen tarina jonka kitarointi on silkkaa metallia, sähköpianon vetämä "Argentiina" lennokkaasti svengaava... Kun B-puolen alkuun vielä mahtuvat komea "proge-eepos" "Vahantajoki", joka hyvin monessa seurassa voisi olla kohokohta - mutta kun sitä seuraava "Pahan puun metsä" on yksi komeimpia suomeksi levytettyjä rockbiisejä. Ilmava hymni, joka silti kulkee kuin juna, taas kerran persoonallinen sävellys ja sanoitus... ihan kuin Ian Anderson olisi muuttanut jonnekin Vahannan ja Mutalan välille.

Levyn viimeiset pari-kolme biisiä ovat vähän kevyempää kamaa, joten ihan täydellinen mestariteos tämä(kään) ei ole - mutta mikä tahansa albumi jolla on 7-8 loistavaa kappaletta on jo enemmän kuin vain hyvä. Ja ollakseen 80-luvulla tehty tämän lätyn soundi ja tuotanto ovat todella ajattomia - myös esim. muutamiin sitä seuranneisiin Eppujen levyihin verrattuna.