Taannoin kehuin täällä ensimmäisen kunnolla kuulemani/kuuntelemani "oikean rocklevyn", eli Queenin "Jazzin". Se muutti kuuntelutottumuksiani aika tavalla, mutta ehkä vielä suurempi juttu oli tämä lätty, jonka kannoin kotiin Helsinginretkeltä syksyllä 1984. Olin toki kuunnellut mustaa musiikkia ennen tätäkin, mutta tämä oli ensimmäinen varta vasten hankkimani kunnon soulkokoelma - siihen aikaan takuuvarmaa Charly-tuotantoa.
Levyn aloitusbiisin toki tunsin entuudestaan, ja niin tekevät kaikki muutkin jotka ovat harrastaneet populaarimusiikkia ja/tai illan viimeisiä hitaita; "When A Man Loves A Woman" on kiistaton klassikko, ja tämä tekijänsä debyyttilevytys on myös hänen kiistatta suurin hittinsä. Sitä suurempi oli iloni, kun tältä 16-raitaiselta albumilta löytyi montakin yhtä hyvää ellei parempaakin esitystä. "It Tears Me Up", "Take Time To Know Her" ja "True Love Travels On A Gravel Road" olivat kaikki täysosumia, joita ei voinut kuin ihaillen ihmetellä. Kaikki eivät olleet Percyn tai hänen taustatiiminsä originaaleja, mutta koska minä tulin mukaan tässä, juuri Percyn tulkinnat ovat minulle ne rakkaimmat.
Ja tämä pätee ennen kaikkea levyn varsinaiseen täystyrmäykseen - olen kuullut myöhemmin monta muutakin hyvää versiota, mukaanlukien James Carrin alkuperäisen, mutta Percyn laulama "The Dark End Of The Street" on yksi minun ehdokkaistani jos pitää valita kaikkein parhaiten käytetyt kolme minuuttia musiikin historiassa. Komppi toimii - tietysti; ja tämä deep soul on äänimaailmaltaan ehkä loppujen lopuksi kaikkein lähinnä sydäntäni oleva musiikin alalaji - mutta ennen kaikkea hänen laulusuorituksensa, ääni ja tunne, on se joka vavahduttaa. Se huudahdus, jonka hän päästää viimeisen säkeistön neljännen rivin aluksi, kiteyttää minulle sen mitä ovat sinisävelet ja mikä on niiden voima.
Todettakoon vielä, että kokonaisuus kesää kuuntelua - tämähän on tietysti retrospektiivi, johon on koottu tietyllä perspektiivillä hänen suurimmat hittinsä ja muita huomionarvoisia esityksiä, mutta jopa soulin maailmaan mahtuu usein osumien lisäksi aika paljon huteja. Ehkä hänen viimeiset hitinpoikasensa menivät hieman viihteeksi, mutta mitään rimanalituksia ei todellakaan löydy. Tämän kokoelman tekijät osasivat hommansa - ja monet muutkin hankkimani Charly-lafkan soulkokoelmat kertovat samaa. Jos artisti vain miellyttää, ne ovat varmoja hankintoja.
Ja kaiken lisäksi tämä levy, jonka ostamisesta on siis kulunut pian 30 vuotta, aiheutti minulle elinikäisen soultartunnan. Väliin on mahtunut hiljaisempiakin kausia, eivätkä kaikki levyhankinnat ole menneet yhtä nappiin, mutta tuli palaa yhä. Ja tämäkin levy käy lautasella aina silloin tällöin.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti