274. Crowded House: Temple Of Low Men (1988): Lauluntekotaidon voitto

1980-luku oli ongelmallista aikaa. Vaikka silloin tehtiin paljon hienoa musiikkia, ja itse olin herkässä ja vastaanottavaisessa iässä, minua haittasi jo silloin ja ehkä vielä enemmän jälkeenpäin se, että muovinen ja tunkkainen äänimaailma pilasi monta hienoa levyä - ja varjosti monen artistin uraa kokonaisuutena. Toisaalta oli myös niitä, jotka pystyivät nousemaan soundin yläpuolelle, vaikka tekivätkin "silkkaa popmusiikkia" - niitä, joiden laulut ja esitykset nousivat aikasidonnaisuuden yläpuolelle.

Yksi parhaista esimerkeistä oli Neil Finn ja hänen bändinsä Crowded House. Tämä, heidän toinen pitkäsoittonsa, on tehty kaikkien ajan mausteiden kanssa, ja kuitenkin se kuulostaa hyvältä tänäänkin. Jopa ajoittain aika kosketinvoittoisen soundin muoviset kohdat toimivat tänäkin päivänä pikemminkin pikantteina yksityiskohtina, jotka maustavat kokonaisuutta.

Voittajan tästä bändistä tekee ennen kaikkea kaksi asiaa. Ensinnäkin Neil Finn on loistava poplaulaja - ilmeikäs, herkkä, tunteellinen mutta ei siirappinen, tarvittaessa jäntevä. Ja ennen kaikkea hänen biisinsä ovat yksinkertaisesti loistavia. Tältäkin levyltä löytyy kovatasoinen sarja, kuten mukava balladi "Better Be Home Soon", riemukas "Sister Madly", klassinen popbiisi "Never Be The Same" - ja ei vain yksi vaan kaksi kuolematonta popklassikkoa. 

"I Feel Possessed" omaa täydellisen kertosäkeen, värssytkin toimivat hienosti, introssa on hauska kiertoteema ja teksti on loistava. Sitäkin parempi on "Into Temptation", jonka mielenkiintoinen tarina, hieno sävel, herkkä sovitus ja tarkka esitys rakentavat yhden 1980-luvun ellei koko pophistorian kauneimmista balladeista - se on yksi niistä biiseistä, joka oikeassa mielentilassa kuultuna nostaa ihokarvat pystyyn.

Mutta vaikka nämä kaksi esitystä ovat siis loistavia, muu levy ei kuitenkaan jää niiden varjoon, vaan kokonaisuus kestää kuuntelua kerrasta toiseen. Sama pätee melkein kaikkeen, mitä Neil Finn on urallaan julkaissut, mutta välillä hänen musiikkinsa on hieman liian kokeilunhaluista minun popnörttikorvalleni, joskus taas aikasidoinnaisuus toimii hieman häiritsevänä yksityiskohtana - joskin pohjalla aina on sama asia - vankka lauluntekotaito.