Maailman paras levy 1979

Vaikka nykyisin olen sinut sen asian kanssa, että minulla on paljonkin sellaisia suosikkeja, jotka tekevät ns. huonoa musiikkia, ja monet tärkeät tai muuten hyvät bändit ovat minulle yhdentekeviä, se ei ollut aikanaan nuorelle miehelle täysin selvää. Niinpä käytin esim. talvella 1979-1980 jonkun verran aikaa siihen, että yritin ymmärtää Pink Floydin suuruuden, koska monet ystävänikin olivat siihen ihan lääpällään.

"The Wall" oli tuolloin juuri ilmestynyt, ja sitä soitettiin aika paljon. Muistan erityisesti yhden yläasteen diskoillan, joka tanssihaluisten mielestä meni aika lailla pilalle koska DJ halusi nimenomaan soittaa Pink Floydia. No, olihan levyllä sentään se hittibiisi, jota saattoi jopa tanssia; jokaiseen koululaiseen iskenyt "Another Brick In The Wall, pt 2", jonka kertosäettä hoilasivat niin pingot kuin häirikötkin, laulun sanomasta sen kummempaa ymmärtämättä.

Vuosia on vierinyt, minulle selvisi jo seuraavan levyn kohdalla ettei Floyd ole minun juttuni, vaikka Pink Floyd The Wall-elokuva olikin komea esitys - mutta hassua kyllä tämä laulu kestää. Vieläkin sitä voi hoilata mukana, vaikka olen viettänyt koulutuksen parissa joko oppilaana tai oppilaitoksen työntekijänä jo yli 40 vuotta.

Tämän vuoden albumi on oikeastaan kahdesta osasta koostuva Rockpile-tupla - Nick Lowen "Labour Of Lust" ja Dave Edmundsin "Repeat When Necessary" äänitettiin samoissa sessioissa ja julkaistiin suurinpiirtein samanaikaisesti, mutta käsittääkseni Edmundsin levysopimuksen takia tulokset piti julkaista kahden eri etiketin alla. Ilmeisesti jotain sessioita pidettiin aikanaan myös Helsingissä, ja väitetään Albert Järvisenkin olleen mukana - mutta ne eivät tainneet selvitä levylle asti?

Tuplan "puoliskoissa" saattaa olla pieniä eroja - ehkä Lowe tekee brittiläisempää powerpoppia ja Edmunds amerikkalaisempaa rock`n`rollia, ehkä Lowen levyn enimmäkseen itse tehdyt biisit ovat vähän parempia kuin Edmundsin eri suunnilta haalimat, joskin kokonaisuuden kruunun, elvis Costellon tekemä "Girls Talk" löytyy juuri Edmundsin levyltä - mutta sekä erikseen että yhdessä kuultuina nämä ovat nimenomaan kokonaisuus, menevää rockia ilman turhia mutkia matkassa.

Lowen levyjä minulla on kertynyt hyllyyn aikamoinen pino, ja Edmundsejakin muutama, mutta vaikka varsinkin ensimainittu on tehnyt paljon hyvää musiikkia läpi vuosien, tämän kokonaisuuden tasolle ei yltänyt edes ainoa Rockpilen nimellä julkaistu yhteinen kokonaisuus, jota vielä mausti bändin toisen kitaristin Billy Bremnerin loistava ääni - ainoa palanen, joka näiltä kahdelta levyltä puuttuu. Jos katson levyhyllyäni ja näiden herrojen merkitystä siellä, pitää tietysti vielä mainita Nick Lowen tuottajanura - ainakin Elvis Costellon tuotannossa näyvät hänen sormenjälkensä, mutta muistaakseni löytyy muutakin - mutta se on sitten toinen (tuleva) juttu.