lauantai 6. kesäkuuta 2015

Maailman paras levy 1984

1984 oli jälleen yksi siihen asti merkittävimmistä vuosista elämässäni siihen asti. Pääsin ylioppilaaksi, lähdin opiskelemaan, uudistin siinä sivussa tuttavapiirini, ja yritin tietysti luoda merkityksellisiä suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Koska olin ollut mukana pyörittämässä nuorisoseuran diskoiltoja ja jopa kotibileissä ominut deejiin roolin, minulla oli olevinaan varma tieto siitä, että ainakin Pohjanmaalla hevibändien slovarit olivat varmin tapa päästä kosketusetäisyydelle ainakin viimeisten tanssien ajaksi, ja juuri tänä vuonna varmin tärppi tuli Saksanmaalta.

Scorpions ei sinänsä kuulunut suurimpiin suosikkeihini, lähinnä koska vierastin vokalisti Klaus Meinen tökeröjä tekstejä ja hassuhkoa aksenttia (kunnon popnörttinä vaadin tietenkin solisteilta sekä kieliopin hallintaa että oikeaa lausumistapaa), mutta nimenomaan slovarigenressä bändi onnistui muutaman kerran oikein hyvin, ja "Still Loving You" oli kaikkeista paras osuma.

Se on täydellinen hevislovari - sävel on kaunis, teksti ei pilaa tunnelmaa, ja sovitus on kuin alan käsikirjasta. Ellei yhteyttä ole syntynyt siihen mennessä, kun tullaan viimeiseen kertosäkeeseen, sen toisen tekstirivin päättävä ovela breikki on niin hyvä koukku, että popnörtti ainakin voi tuntea musiikillistä täyttymystä vaikkei pääsisikään saatille (kokemuspohjainen mielipide).

Ja kun kerran puhutaan tämän popnörtin haaveista ja toiveista, on yksi sellainen joka ei vielä tähän mennessä ole toteutunut. Haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia kunnolla, ja haluaisin osata laulaa kuin Billy Bremner. Se taisi olla 80-luvun musiikillinen guruni Waldemar Wallenius, joka Soundissa luonnehti hänen lauluääntään sellaiseksi, joka oikein käytettynä ikäänkuin lähtee lentoon. Jo Rockpilen ainokaisella albumilla hänen tulkintansa (Nick Lowen "Heart" ja vanha klassikko "(You Ain´t Nothin´ But) Fine Fine Fine" ovat mannaa korville, mutta soololevy "Bash!" on nimenomaan (vapaasti käännettynä) kunnon pamaus päin tajuntaa.

Soundi on ehkä astetta sliipatumpi kuin Rockpilellä, ja kasarituotanto nostaa jo rumaa päätänsä, mutta biisit ovat hienoja ja laulutulkinnat silkkaa hunajaa. Kaikkein paras esimerkki on Elvis Costellon kynäilemä "Shatterproof", joka on aika lähellä täydellistä poplaulua, mutta myös esim. "The Boat That´s Sunk A Thousand Ships", "Love Goes To Sleep" ja Coastersin hittejä lainaava hauska rock´n´rollveto "Tired And Emotional (And Probably Drunk)" toimivat oikein hyvin.

Bremner jatkoi myöhemmin soolouraansa mm. Ruotsissa, ja soitti myös jonkin aikaa "Gävlen Rockpilessa" eli The Refreshmentsissä, joka on yksi myöhempien aikojen parhaista klassisen rock`n`rollin lipunkantajista, mutta kuulemani perusteella hänen äänestään oli jo vuosituhannen vaihteessa karsiutunut se maaginen hohde, joka nimenomaan tällä albumilla vielä oli voimissaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti