283. Richard Thompson: Still (2015): Musiikillinen vuosikertaviini

Mitä voi sanoa taiteilijasta, jonka ensilevytyksestä on kohta puoli vuosisataa, joka on säveltänyt, sanoittanut ja tulkinnut klassikoita joka vuosikymmenellä siitä lähtien, joka on yksi maailmankaikkeuden parhaista kitaristeista mutta ei vinguta turhia nuotteja? Richard Thompsonin musiikki on kuin hieno viini - paranee vain vanhetessaan, mutta on kaiken lisäksi valmiina nautittavaksi jo tuoreeltaan.

"Still" ilmestyi viime vuoden alkupuolella, joten olen sitä kuunnellut kohta vuoden päivät - ja vieläkin kuulen joka kerta jotakin uutta. Samalla kun musiikki on tunnistettavaa Thompsonia, mm. tuon kitaroinnin ja hänen ilmeikään äänensä kautta, ja vaikka se on toteutettu kohtalaisen pienellä soitinarsenaalilla, se on silti vaihtelevaa ja raikasta. Puikoissa istunut Jeff Tweedy on selvästi löytänyt otteen, jonka avulla legedoistakin saadaan irti vielä vähän enemmän.

Tämä kuuluu niihin levyihin, joita on vaikea eritellä kappale kappaleelta koska ne ovat kaikki hyviä. Tempot vaihtelevat, soundimaailma liukuu välillä sähköisestä akustisempaan, sanat ja sävelet ovat täyttä asiaa. Tyyliljait vaihtelevat folkista countryn kautta bluesiin, kaikki jäntevällä mutta ilmavalla kitararockpohjalla. Kun kuuntelin tätä kirjoittaessani, korvaan tarttui eniten popahtava "Patti Don´t You Put Me Down" - johon en ollutkaan ennen reagoinut, vaan enemmän minua on puhutellut vaikkapa avausballadi "She Never Could Resist A Winding Road" tai sitä seuraava, akustisesti polkeva "Beatnik Walking", mutta itse asiassa jokaisella levyn biisillä on ollut hetkensä.

Kaiken lisäksi "Still" on saatavilla myös deluxe-versiona, johon kuuluu vielä Thompsonin itsensä pelkän trion kompaamana tuottama EP "Variations", joka (kai) on äänitetty samoissa sessioissa. Pakko on sanoa etten minä ainakaan osaa sanoa miten nämä "jämäbiisit" muka olisivat albumin raitoja huonompia. Kun soittaa albumin ja EP:n putkeen, edessä on yli tunnin mittainen matka sielun syövereihin kitarabändin komppaamana.

Onko tämä ehkä vuoden 2015 paras levytys kaikissa kategorioissa? En tiedä vielä, ja muutakin hyvää musiikkia viime vuodelta on jo tiedossani, mutta tämän albumin loistokkuus saattaa silti olla se asia, joka ensimmäisenä tulee mieleen viime vuotta ajatellessa jopa hyvinkin kaukana tulevaisuudessa.