Nuorena miehenä innostuin soulista. Minun korvissani genren kulta-aika sijoittui noin aikaan 1966-1974 - eli suurin piirtein Stax-levy-yhtiön kulta-aikaan - jolloin syvän etelän juureva soundi löysi muotonsa ja kukoisti, kunnes disko ja muut muotivirtaukset veivät genren uuteen suuntaan. Jotkut alan pioneereista, jotka myös olivat minun suosikkejani, kokivat 1980-luvulla uuden tulemisen, kun he pääsivät Malacolle. Siellä ei juostu trendien perässä, vaan tehtiin vanhoille faneille tutun kuuloista kamaa - ei ehkä progressiivista, mutta kohtuullisen laadukasta. Malacolle levyttivät tuolloin mm. Little Milton, Z Z Hill, Bobby Bland ja Johnnie Taylor.
Viimeksimainittu teki jo 60-luvulla Staxille hienoja levytyksiä, huippuna soulklassikko "Who´s Making Love", mutta albumitasolla minulle maistuu kaikkein parhaimmalta "Raw Blues", joka käsittääkseni on hänen kolmas albuminsa. Johnnien sielukas, sopivan käheä ääni ja Staxin soundi (soittajina mm. Steve Cropper ja Isaac Hayes) kunnon torvineen (Memphis Horns) on maukasta kuunneltavaa; paitsi soittaa, siellä osattiin myös sovittaa - sekä laulutulkinnalle että soittajille on tilaa.
Musiikki on osin soulia, osin bluesia, ja enimmäkseen niiden sekoitusta - jos missään, niin tällä levyllä näiden lajien rajaviiva on veteen piirretty. Tempot ovat enimmäkseen hitaita - vaikkapa avauskolmikko, "Where There´s Smoke There´s Fire", "Hello Sundown" ja "Pardon Me Lady" on tulkinnan juhlaa, eikä taso siitä laske jatkossakaan. Jokunen hieman nopeatempoisempi laulu mahtuu mukaan, mutta tunnelma on yhtä tiivis kuin balladiosastolla. Ja vaikka tätä menoa mielellään kuuntelee enemmänkin, myös 60-luvun "puolen tunnin albumi"-konsepti toimii - voihan sen vaikka soittaa uudestaan, jos (kun) haluaa lisää.
Kaikkia hänen Malacolevyjään en ole kuullut, mutta kuulemistani paras on minusta "In Control", vuodelta 1988. Se on soundiltaan sopivan vaihteleva - perinteisen menon sekaan mahtuu hieman modernimpia soundeja, ja toisaalta tuotanto ei ole liian muovista vaikka se ei olekaan niin viimeisteltyä kuin suurempien tähtien levytykset. Ehkä se tänä päivänä kuulostaa hieman "kasarimmalta" kuin ilmestyessään - mutta toisaalta sama koskee melkein kaikkea tuohon aikaan tehtyä musiikkia.
Palettiin mahtuu menobiisejä kuten "Got To Leave This Woman" ja "Love´s Easy To Fall Into", balladeja kuten "Now That You Cheated" tai kirkkoon päin kallellaan oleva versio vanhasta hitistä "I Found a Love", ja tietysti myös keskitempoista kamaa. Kaksikymmentä vuotta lisää ikää ei puolessavälissä
kuudettakymmenettä tämän levyn ilmestyessä olleen Johnnien ääntä paina, vaan tulkinta on
entisellään.
Jos Johnnien ja muiden konkarien Malacotuotantoa jostain voisi moittia, se olisi ehkä tietty varman päälle pelaaminen - albumeja tuli melkein vuosittain, ja talon vakiobiisintekijät suolsivat niille ajoittain hieman ykstotista kamaa. Toisaalta se pelasti Johnnien ja muut konkarit esim. kaikkein pahimmilta 80- ja 90-lukujen tuotannollisilta kokeiluilta - ja myös noin kolmen vartin albumikokonaisuudet toimivat niin kauan kun niitä ei nauti peräkkäin liikaa. Ja itse asiassa juuri Malacon kaltaiset firmat rakensivat siltaa siihen juurikaman renessanssiin, josta olemme saaneet nauttia uudella vuosituhannella.
Johnniehan ei valitettavasti siihen enää osallistu, koska hän kuoli vuonna 2000 - mutta ainakin hän ehti levyttää laajan tuotannon, joka osaltaan valaisee soulin kehityspolkua kulta-ajoista tähän päivään.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti