Kehuinpa taannoin kanadalaista Kathleen Edwardsia eräässä Facebookryhmässä, joka keskittyy hyvään musiikkiin, ja joku heitti ilmaan Amelia Currenin nimen. Tsekkasin hänet Spotifyn avulla, ja totesin hänen olevan ihan hyvä. Kului vähän aikaa, ja sitten kirpparilla sattui eteen tämä levy - joka piti hoitaa kotiin, koska tunnistin nimen.
Ja minähän olen myyty henkilö - tämä on loistava levy. Ainekset ovat hyvinkin perinteisiä - laulut, ääni, kitara, hienovarainen ja vaihteleva komppi. Kitaran kaverina soivat joskus haitari, joskus banjo.
Amelia Curran lasketaan kai folkartistiksi, mutta hän ei kaihda myöskään sähköisiä taustoja. Hänen lauluäänensä on mukavan ilmeikäs ja "nuhainen", ja hän laulaa välillä melkein kuiskaten, välillä niin, että ääneen tulee vaikeasti selitettävä, vetoava syvempi sävy.
Kaikkein omimmillaan hän taitaa silti olla nimenomaan lauluntekijänä. Hänen sävellyksensä ovat perinteisen melodisia mutta tuorein sävelkuluin maustettuja - kuten vaikkapa pohdiskelevan melankolinen "Ah, Me" tai kepeän hölkkäävä "Julia" korviahivelevine stemmoineen. Tai miltei slaavilaiselta bluesllta kuulostav "The Doxens" Yksi hänen vahvuuksistaan on nimenomaan tuo sävellysten pikku maustaminen korvamatokoukuilla - niitä löytyy itse asiassa jokaisesta levyn lauluista.
Kaiken kruunaa silti hänen kirjallinen ilmaisunsa. Vaikkapa "The Mistress", joka nimensä mukaisesti on tarina joka kerrotaan ns kolmannen pyörän näkökulmasta - tavallaan kiihkottomasti mutta sanomattoman puoleensavetävästi. "Mad World, Outlive Me" taas on mielenkiintoinen pohdiskelu elämän hulluudesta ja ihanuudesta, taas kerran loistavasti sävelletty ja sovitettu tapaus.
Amelia Curran lasketaan kai folkartistiksi, mutta hän ei kaihda myöskään sähköisiä taustoja. Hänen lauluäänensä on mukavan ilmeikäs ja "nuhainen", ja hän laulaa välillä melkein kuiskaten, välillä niin, että ääneen tulee vaikeasti selitettävä, vetoava syvempi sävy.
Kaikkein omimmillaan hän taitaa silti olla nimenomaan lauluntekijänä. Hänen sävellyksensä ovat perinteisen melodisia mutta tuorein sävelkuluin maustettuja - kuten vaikkapa pohdiskelevan melankolinen "Ah, Me" tai kepeän hölkkäävä "Julia" korviahivelevine stemmoineen. Tai miltei slaavilaiselta bluesllta kuulostav "The Doxens" Yksi hänen vahvuuksistaan on nimenomaan tuo sävellysten pikku maustaminen korvamatokoukuilla - niitä löytyy itse asiassa jokaisesta levyn lauluista.
Kaiken kruunaa silti hänen kirjallinen ilmaisunsa. Vaikkapa "The Mistress", joka nimensä mukaisesti on tarina joka kerrotaan ns kolmannen pyörän näkökulmasta - tavallaan kiihkottomasti mutta sanomattoman puoleensavetävästi. "Mad World, Outlive Me" taas on mielenkiintoinen pohdiskelu elämän hulluudesta ja ihanuudesta, taas kerran loistavasti sävelletty ja sovitettu tapaus.
Eikä tämä tietenkään ole Amelian ainoa levy - mutta hankintalistalle joutuivat nyt loputkin. Fiilistelin juuri Spotifyssä hän viimeisintään, viime vuonna ilmestynyttä "Watershed"-albumia, joka ensikuulemalla vaikuttaa hieman sähköisemmältä ja täyteläisemmältä kuin tämä nyt kehumani levy; ei ollenkaan hullumpaa kamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti