Hector on hyvä esimerkki siitä, miten voi tehdä mittavan uran, ison liudan kiistämättömiä klassikoita, ja vielä suuremman määrän kohtuullisen mitäänsanomatonta tai suorastaan nolottavaa kamaa. Minulla on hyllyssäni vino pino hänen levyjään, joista melkein kaikki sisältävät molempiin ryhmiin kuuluvia esityksiä, joita en pidemmän päälle jaksa alusta loppuun kuunnella – mutta sitten on poikkeuksiakin.
”Yhtenä iltana” ilmestyi ajankohtana, jolloin Hector ei enää ollut eturivin julkkis sillä tavalla kuin 70-luvulla tai 80-luvun alkupuolella, ja se ei käsittäkseni herättänyt kovinkaan suurta huomiota ilmestyessään. Hitti ”Juodaan viinaa” pääsi sentään radioon ja artistin liveohjelmistoon – ja ihan syystä; se on varmaan älykkäin ko. teemasta kirjoitettu laulu mitä suomeksi on ilmestynyt.
Se onkin ihan OK esitys, mutta sitä huomattavasti parempia ovat esim. ”Halvat pelit” ja suosikkini ”Minä olin hotelli”, joka minusta tavallaan kiteyttää Hectorin parhaimman tuotannon tunnusmerkit - mystisen/surumielisen sanoituksen ja kauniin joskin mahdollisesti vähän kierrätetyn melodian – ja tällä levyllä Pave Maijasen (muistaakseni) tuotanto alleviivaa etenkin 60-luvun viitteitä, tässäkin laulussa soi aavistus jostakin vanhasta hitistä jonka nimi ei vain nyt palaudu mieleeni...
Kokonaisuutenakin tämä tuntuu katseelta menneisyyteen, mutta se voi johtua nimenomaan yuosta "vanhan liiton" soundista, joka Hectorin 80-luvun tuotannollisten kokeilujen jälkeen oli mannaa korvilleni. Arvostan sinänsä hänen haluaan löytää uusia polkuja, mutta välillä ne polut johtavat suolle noin kuunneltavuusmielessä. Biisit kuten "Näkemiin - kuulemiin" ja "Illat pitenee" ovat tavallaan perus-Harmaa, mutta se on juuri nimenomaan se puoli hänen tuotantoaan joka maistuu allekirjoittaneelle parhaiten.
Tämä levy katosi hyllystäni joskus 90-luvun puoliväliin mennessä – joku kunnoton tuttava taisi jättää sen palauttamatta (minkä tästä opimme? Älä lainaa levyjäsi) – mutta pari vuotta sitten siitä tuli ilokseni uusintapainos, tietääkseni ensimmäinen sellainen. Ehdin etsiä uutta kappaletta varmaan kymmenen vuoden ajan aina kun se mieleeni sattui, joten ilo oli suuri kun sain taas laittaa tämän ”melkein mestariteoksen” jonon jatkoksi - ja vielä suurempi kun saatoin todeta sen kestäneen ajan hammasta paljon paremmin kuin monet aikalaisensa.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti