25. Jethro Tull: Songs From The Wood (1977): Hullun huilumiehen kosto

Hullu huilumies Ian Anderson joukkioineen kuuluu niihin nimiin, jotka ovat seuranneet minua jo teinivuosistani lähtien – ja yhä vieläkin suosikkilevyni on ensimmäinen kuulemani JT-albumi, bändin ”folkromanttisen kauden” kohokohta ”Songs From The Wood”. Se on viehättävä kokonaisuus akustisen ja sähköisen soitannan sekoitusta, mieleenpainuvia sävellyksiä, sopivan kaksimielisiä sanoituksia ja innovatiivisia sovituksia. Ja monien tuttavieni mielestä hirveää sekametelisoppaa, mutta se on toinen juttu.

Etenkin alkuperäinen B-puoli on miltei lyömätön; ensin romanttinen salarakkauseepos ”Velvet Green”, jonka vetoavat lauluosuudet saavat kuulijan melkein tuntemaan olevansa osa draamaa, sitten sinänsä pätevän välipalan ”The Whistlerin” jälkeen yhdeksänminuuttinen ”Pibroch (Cap In Hand”), joka on yhdistelmä kaipuuta ja kitaravallia (kun viimeinen säkeistö loppuu kertojan pois kävelemiseen hänen ymmärrettyään ihailunsa kohteen talon eteisessä näkemiensä vieraiden saappaiden merkitykseen, ja Martin Barre kohta päästää kitaransa irti, on tuska käsinkosketeltavampaa kuin missään kuulemassani standardibluesesityksessä) – ja kaiken päättää ihana ”Fire At Midnight”, joka taas voisi kertoa nimenomaan niiden saappaiden omistajan tunteesta kun hän istuu vielä hetken valveilla ennen kuin suunnistaa yläkertaan rakkaansa viekkuun.

A-puolta koristavat esim. ilkikurinen ”Jack-In-The-Green” sekä ”Hunting Girl”, joka käsittääkseni on jonkinlainen lady Chatterley-variaatio, jotka molemmat ovat hyvinkin Tullmaisia, hyvin sovitettuja ja eloisasti soitettuja esityksiä – mutta itse asiassa jokainen levyn yhdeksästä raidasta on vähintäänkin OK, mikä itse asiassa on harvinaista jopa loistavillakin levyillä. Ja kun nyt olen kehunut kappaleita, soittoa ja sovituksia, on vielä todettava, että Ian Anderson on oikein hyvä laulaja.

Kakun musikaalinen paketointi on ehkä kuitenkin se asia, joka lopullisesti sinetöi sen, miksi tämä levy on minusta niin hyvä. Jethro Tull on parhaimmillaan yhtye, josta ei voi arvata mihin sovitus seuraavaksi lähtee, mutta vaikka se lähtisikin johonkin odottamattomaan suuntaan, kokonaisuus kestää silti. Eikä se ole mitään maailailevaa huuruprogea, vaan maanläheistä ja –tuoksuista soitantaa lennokkaimmillaan. Ja ura jatkuu yhä...